Hae tästä blogista

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Sunnuntai päivä...eikös sunnuntaipäivän pitäisi olla rentoutumis päivä...no ei ollut meillä :(

Onneksi sunnuntaina sai nukkua vähän pidempään, eikä ollut herätyskello soimassa...Yleensä viikolla vaikka ei välttämättä tarvitsisi kelloa laittaa soimaan, niin kuitenkin minulla kello soi 6,30. Silloin on  hyvä aika aloittaa päivä, koska muuten päivä on pilalla jos nukkuu liian pitkään.

Mutta sunnuntai on sellainen päivä ettei silloin laiteta kelloa soimaan, jos ei ole ihan pakko mennä jonnekkin tiettyyn aikaan... No eipä ollut kello soimassa, joten heräsin kuitenkin jo klo. 8,30 pirteänä, tai en nyt ihan niin pirteänä kuin olisi voinut kuvitella...

Mutta sunnuntaipäivä aloitetaan melkein saman kaavan mukaan kuin arkiaamutkin, eli Netta mukaan ja aamulenkille. Ilma oli aluksi aika viileä, mutta sitten pois tullessa jo oli aika lämmin...joten ihan hyvä lenkkeily sää.....

Sunnuntaina pidetään muuten lepopäivä, aamulenkki kyllä suoritetaan mutta salille ei mennä...Niimpä lenkin jälkeen päivä jatkui koirien syöttämisellä ja itselle puuron sekä kahvin keitolla... Jotka tein  niinkuin aina ennenkin itse :(  Joskus olisi kyllä kiva jos saisi valmiiksi keitetyn puuron ja kahvin) mutta se taitaa olla meillä toiveajattelua...

Nyt olis tämän päivän ohjelmassa esillä nurmikon leikkuuta,
luulin että tämän kesän nurmikonleikkuut olisi jo ollut ohitse, mutta ei, vielä se kasva.. Ehkä tämän kerran jälkeen, I hope so!!!.....

No neljä tuntia siinä taas meni sunnuntai päivästä, nurmikonleikkuussa. Pienet nelijalkaiset kaverini olivat myös siellä ulkona mukana. Netta nukkui kuistin penkillä  niin kuin aina ennenkin, mutta pikkuinen Nella tyttönen kirmaili pitkin märkää nurmikkoa. Niimpä senhän tietää mitä sen seurauksena on, vihreät tassut...Yeee!!!! hieno homma....

No onneksi vesi ja pesuaineet on keksitty...ja jalat saatiin puhtaaksi.!!


Muutaman kesäkukkasen,vielä nurmikon leikkauksen jälkeen vähän leikkasin. Ihan olivat kuivia, mutta en taida niitä enää kastella joten helpompi heittää sitten pois kun ovat ihan kuolleet Nyt ei vielä raaski heittää koska kukkivat ihan täysillä.....

Sitten alkoikin jo kahvihammasta kolottaa, joten laitoin pojan mopolla hakemaan meille kahvileipää koska sunnuntaipäivänä voi ja saa herkutella.... Niimpä poitsu toi meille muutaman muffinsin, suklaa ja sitruuna...Voi että oli hyviä!!!! Eikä yhtään tullut morkkis, söin kuitenkin 3...no kyllä 3....Ei haittaa, kyllähän kalorit kului päivällä tuossa nurmikon leikkuussa...joten ei ne vyötärölle jää, eihän :( ????


No loppupäivän haluan relata, vähän telkkuu ja ehkä saunaan!!! En muuten tee tänään enää mitään, huomenna maanataina on sitten paljon energisempi olo kun tänään vaan lepää...

Koska eihän kukaan muukaan tee täällä mitään, niin miksi minunkaan pitäisi....yks pelaa tietokoneella ja toinen töllöttää telkkuu..argggh!!!

Tämmöinen sunnuntaipäivä meillä!!!hermo tuntuu olevan pinnassa, mutta ehkä tämä tästä....lähden telkun katseluun ja nautin vain olostani....Hyvää sunnuntain iltaa kaikille!!!

Kiitos kun kävit blogissani, tuu uudestaankin!!!

Moikka!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva lukea käynnistäsi blogissani...Olisitko kiva ja jättäisit jäljen käynnistäsi..:)