Siirry pääsisältöön

Maanantai päivä oli melkein normipäivä! Lenkkeilyä, kuntoilua, terveellistä ruokaa, koirien hellittelyä...ja omia ajatuksia tästä elämästä!!! Näistä oli maanantaipäivä tehty!!

Aamulla kello soi 6.30... Ihme ja kumma ei nukuttanut hirveästi vaikka oli eilen mennytkin myöhään nukkumaan käynti...Tarkoitus oli mennä nukkumaan kymppi uutisten jälkeen niin kuin aina ennenkin...Mutta jostain kumman syystä jäin kuitenkin katsomaan Liviltä tulevaa elokuvaa, nimeä en nyt muista mutta se oli niin hyvä että en malttanut käydä nukkumaan. Välillä tuntui kyllä että silmät painuvat aivan väkisin kiinni, mutta sinnittelin elokuvan loppuun. Elokuva loppui vähän yli puolen yön, joten hirveän pitkiä yöunia ei siis tullut nukuttua...

Mutta kuitenkin ihmeen virkeänä heräsin ja nappasin Netan mukaan aamulenkille. Aamu oli sumuinen ja lämpömittari näytti vähän yli 8 astetta joten ei mikään hirveän lämmin ilma ollut...
Peltojen yllä oli kivasti sumuista ja kosteaa.
Onkohan kenelläkään koskaan ollut samanlaista aamua kuin itselläni on ollut jo monena aamuna, veetuttaa ihan oikeesti. Kaikki asiat pyörivät lenkinajan mielessä ja suututtaa ihan kaikki.


Hiekkatiet oli aivan rapaisia joten vaikka Netalla tuo ulkoiluhaalari olikin niin tiedossa oli siitä huolimatta suihkureissu...


Hiljainen oli kylätie, yleensä juuri tuohon aikaan ei hirveästi ole liikennettä tuolla tiellä. Niimpä saamme Netukan kanssa kävellä ihan rauhassa, ei tarvitse pelätä liikennettä...Se täällä maalla asumisessa on kivaa, vaikka muuta nyt hauskaa täällä ei näin syksyllä ja talvella olekaan. Pimeetä ja pimeetä, sitä se alkaa kohta olla aamulla ja illalla.

 Onneksi tämä lenkki kuitenkin poisti kaikki ikävät asiat ja oli niin rentoutunut ja mukava fiilis kun tulin kotiin. Näimpä voin todeta että vaikka kuinka suututtaisi niin silloin kaikkein parasta on lähteä ulkoilmaan, happea haukkaamaan ja tehdä kunnon kävelylenkki, niin se piristää kyllä kummasti mieltä...


Lenkkeilyn jälkeen samat rutiinit jatkuvat kuin aina ennenkin. Koirille aamupalaa raksujen muodossa, itselle puuroa kera rahkan ja tällä kertaa oli myös omista vadelmapuskista kerätyt vadelmat sekä kuppi kahvia. Näillä mennään aamupäivä..


Koko viikonlopun ajattelin että koska viime viikko oli sellaista tervan juontia tuo salilla käynti niin tämä viikko pidetäänkin paussia. Aamullakin vielä lenkillä ollessani päätin että nyt pidetään salipaussi viikko. Eipä se ihan niin mennytkään. Lenkiltä kun tulin ja heitin ulkoiluvaatteet pois niin ihan vaistomaisesti vetäisin salitrikoot jalkaan ja niimpä sitä taas mentiin...
Mutta ihme ja kumma, ihan innolla menin salille ja tein aivan mahtavan treenin...
Tämän päivän salitreeneihin kuului kolme triplasarjaa: Etureidet, hauis ja vatsat.

Ensimmäinen triplasarja oli etureisille: Reisiojennus, smith-kyykky kapea sekä askelkävely kahvakuulalla, sarjat tein siten että kaksi ensimmäistä sarjaa oli  3 kertaa 15 toistoa  ja askelkävely  2 kertaa 20. Kyllä muuten tuntui etureisissä...etureidet huusi hoosiannaa, loppupäivän :)

Toinen triplasarja oli hauiksille; Hauiskääntö taljalla, Hauiskääntö köydellä ja lopuksi hauiskääntö seisten käsipainoilla vuorotahtiin... Sarjoja tein 2 kertaa 12-15-12.  Kyllä muuten tuntui hauiksissa... Haba kasvoi taas muutaman millin :)

Kolmas ja viimeinen triplasarja oli vatsalle; Vatsat taljassa, jalkojen nostot penkillä ja vatsarutistukset omalla painolla. Sarjoja tein  3 kertaa taljalla toistoja oli 15 ja jalkojen nostoja tuli 35-30-25, sekä vatsarutistuksia tuli 25-20-20. Hyvä vatsatreeni, ehkä vielä jonain päivänä se sixpackki on vielä minullakin noiden rollukoiden tilalla :D Toivossa on hyvä elää...


Salitreenin jälkeen, oli pitkästä aikaa tosi mukava ja kaikkensa antanut olo...näin sen olla pitää. Ehkä tuo viikonloppu auttoi tuossa, vaikka se ei nyt ihan täysin lepäillessä mennytkään, mutta kuitenkin.... 
Kyllä se treenaaminen on kivaa, tunnustetaan.....

Treenin jälkeen olikin lounaan aika, vähän kanasalaattia massuun ja loppupäivän askareita miettimään....

No meillä olikin tällepäivälle semmoinen hommeli jota oltiinkin odoteltu jo muutama kuukausi, eli Tumpille siis tolle meidän isolle koiralle tuolla tarhassa piti nostaa paikoilleen se uusi koppi joka alkukesästä hommattiin. Siinäpä sitä hommaa sitten olikin miehen kanssa, joka täällä meillä asuu. Ei kuulkaan mennyt ollenkaan niin hyvin kuin olla saattaa, muutaman kerran meinasin heittää haskat tiskiin ja lähtee kävelemään. Tais muuten nousta savukorvista jo loppuaikana...Mutta vihdoin ja viimein se saakelin koppi oli siellä paikoillaan, ja vanha koppi viety roviolle ja poltettu....Hermoja kokeileva homma..argggh!!!!

No onneksi oli poika keittänyt kahveet ja sain ottaa kupin kahveeta suurimpaan vitutukseen. Niimpä samalla nämä mamman nelijalkaiset kullannuput pääsi myös käymään sylissä, ja siitäkös ne tykkäs... Nellukkakin on niin mielissään mamman sylkyssä että!!!


Ja jos kerta Nellakin pääsi syliin, niin eihän sitä isompaakaan kullannuppuu saa unohtaa. Tasa-arvoisiahan mussukoita ne ovat, siitä olen pitänyt kyllä huolen. Eikä siitä Netukastakaan oo yhtään hankalaa olla sylkyssä, tosi mielellään on ja melkein nukahtikin siihen. Tämä neiti se osaa kyllä rentoutua eikä ota mistään stressiä, ihanaa heittäytymistä. Voikun me ihmisetkin osattaisiin samalla tavalla rentoutua ja olla stressaamatta!!!


Niimpä se kello tulikin niin paljon että oli välipalan aika eikä tuo pelkkä kahvi ihan käynyt välipalaksi. Niimpä sitten pyöräytin proteiini letun jonka kanssa herkuttelin kesällä kerätyillä vadelmilla..

Proteiinilettuun, tuli 1 ½ dl heraproteiinijauhetta, 2 kananmunaa, 1 dl maitoa ja ne sekoitettiin keskenään ja eikun pannulle paistumaan. Ohjeeseen kuuluu vielä 1 banaani mutta koska olen allerginen banaanille niin olen sen jättänyt pois, eikä tuo ole epäonnistunut siitä huolimatta... Antaisihan se vähän lisää makua tuohon lettuun, mutta koska tuo heraproteiini on vaniljan makuista niin siitä tulee ihan maukas lettu jonka kruunaa sitten nuo vadelmat...

Minä kun en tykkää aina juoda pelkkää kahvia niin on kiva että pystyy tekemään kahvin kanssa vaikka tommoisen terveellisen kahvileivän...Näin ei tule houkutuksia mihinkään makeaan ja epäterveelliseen herkkuun, koska se ei ole mitenkään mahdotonta että tulee etsittyä kaapista jotain esim. keksejä. Tuon letun kanssa nimittäin meneekin ihan kaksi kuppia kahvia, on se niin reilun kokoinen ja hyvän makuinen. Sillä saa hyvin vatsan täyteen seuraavaan ruokaan asti...


Tämmöinen päivä oli maanantaipäivä...loppuillasta meinaan ottaa taas imurin kauniiseen käteeni ja imaista vähän noita villakoiria tuolta lattialta. Niitä nimittäin meiltä löytyy :)

Sen jälkeen istuudun sohvalle katselemaan Emmerdalea ja muitakin maanantai-illan ohjelmia....

Hyvää maanantai-iltaa teille kaikille, ja kiitos kun pistäydyit blogissani....

Moikka!!!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak