Siirry pääsisältöön

Viikonloppuna juhlittiin kuopuksen 18-v synttäreitä, mersurengaskakkua, voileipäkakkua, k18keksejä, juustokakkua......virkkaamalla valmistui kirahvi....

Hei taas ja pysytään nyt kuitenkin vielä tammikuussa eikä hypätä kahden kuukauden päähän maaliskuuhun niin kuin oli viime päivityksessä tullut tehtyä, eli mukavaa tammikuun neljättä viikkoa...

Viikonloppu menikin juhlistaessa meidän kuopuksen tulemista täysi-ikäiseksi, niin ne vaan lapset kasvaa ja pienistä palleroista tulee isoja aikuisia...

Esikoinen tuli torstaina käymään kotona viikoksi ja toi mukanaan Kärkkäiseltä ostamansa lankapaketin josta hän halusi että minä virkkaan hänelle kirahvin, no olihan siinä ohjeet mukana mutta niitä vähän aikaa pyöriteltyäni tulin siihen tulokseen että ainakaan näillä ohjeilla ei minun taitoni riitä sitä kirahvia tekemään. Ohjeet olivat englanniksi, saksaksi ja ranskanksi, suomenkielisiä ohjeita ei siinä paketissa ollut. Mutta onneksi kysäisin facebookin vilkasta virkkausta ryhmästä neuvoa ja sieltä neuvoivatkin ostamaan uusimman "Kauneimmat käsityöt" lehden siitä löytyisi tähän suomenkieliset ohjeet.


Niimpä minä kakkutarpeita kaupasta hakiessani pysähdyinkin lehtihyllylle ja heitin tämän lehden ostoskärryyn..Tässä onkin vaikka mitä muitakin ohjeita....


Perjantaiaamuna otettiin vähän virtaa aamulenkiltä juhlien paistohommiin..Aivan ihana keli ja kuutamo, oli kävellä koirien kanssa...Kyllä luonto on kaunis näin talvella..


Aamulenkin ja aamupalan jälkeen lähdinkin sitten ruokakauppaan ostelemaan tarvittavia raaka-aineita kakkuja varten.. Kaupasta lähti myös mukaan noita kukkia joita oli sitten kiva laitella maljakoihin...

Olohuoneen pöydälle laitoin valkoisia tulppaaneja ja niiden väliin ne jouluasetelmissa olleet lumipallo-oksat...


Keittiön pöydälle laitoin kimpun jossa oli valkoinen ruusu ja pieniä valkokukkaisia kukkia sekä vähän vihreää. Lopuksi lisäsin siihen vielä punaisen ruusun jonka poika sai lahjaksi mummoltaan ....



Pienellä pöydällä oleviin pulloihin laitoin valkoisia neilikoita...



Telkkarin vieressä olevaan pulloon tuli myös muutama valkoinen neilikka...




Seuraavaksi olikin sitten kakkujen tekeminen. Ensimmäiseksi piti täyttää voileipä kakku maustumaan seuraavaan päivään. Voileipäkakkuun tuli vaaleaa paahtoleipää ja tummaa ruisvuokaleipää... Täytteeksi tuli kahdenlaisia täytteitä, juusto ja kinkkutäyte....

Ensin asettelin tarjoilulautaselle kolmeen riviin vaaleat paahtoleivänpalaset jotka kostutin lihaliemellä, niiden päälle laitettiin sitten sitä juusto täytettä.
Juustotäyte: Juustoraaste, ananasmurska ja ranskankerma.

Seuraavaksi asettelin ruisvuokaviipaleet seuraavaan kerrokseen, nämäkin viipaleet kostutin lihaliemellä. Näiden viipaleiden päälle laiton sitten sitä kinkkutäytettä.
Kinkkutäyte: kinkkusuikaleita, sinappia, tomattipyrettä, pippuria ja ranskankermaa.

Seuraava kerros tuli taas vaalealla leivällä ja juustotäytteellä sitten vielä yksi kerros tummalla leivällä ja kinkkutäytteellä. Lopuksi päällimmäiseen kerrokseen tuli vaaleaa leipää. Näin saatiin sitten  voileipäkakku täytettyä ja lopuksi peitin sen kakun foliolla ja painoksi laitoin sen folion päälle puisen leikkuulaudan. Nyt saikin sitten voileipäkakku maustua yön yli ja aamulla vasta koristellaan.

Seuraavana aamuna olikin sitten voileivän koristeleminen. Kakun päällystin majoneesi/ tuorejuusto sekoituksella. Tuorejuustona käytin tällä kertaa tomaattichilituorejuustoa, näin saatiin vähän makua siihen pintaankin.

 Kun kakku oli päällystetty leikkasin voileipäkinkku siivut kulmasta kulmaan halki näin sain kolmion muotoisia siivuja ja pyörittelin ne sitten rullalle, rullat laitoin kakun reunaa kiertämään. 

Keskelle tein ananasrenkaista ruusukkeita halkaisemalla ananasrenkaan kahtia ja pyörittämällä ne ruusukkeiksi.

 Pienistä kirsikkatomaateista tein myös tommoisia ruusuja leikkaamalla sahalaitaisesti veitsen kärellä keskeltä ja irrottamalla ne toisistaan kun olin saanut ne leikattua ympäri. Tämä oli sellainen kokeilu, en ollut koskaan aikaisemmin tätä tehnyt mutta eihän tuo nyt kovin vaikeaa ollut. 

Lopuksi tökkäilin noita kurkun paloja tuonne ns. lehdiksi ja kakun ympärille tökin noita persiljan oksia.

Näin oli voileipäkakku valmis tarjottavaksi ja ainakin vieraiden kommeinteista päätellen se oli myös ollut hyvää :)




Silloin perjantaina kun voileipäkakku oli saatu täytettyä kokeilin tehdä yhtä juustokakkua. Tämäkin oli yksi kokeilu, mutta onnistui yli odotusten.

Tämä oli piparminttuvalkosuklaajuustokakku. Ensin tehtiin kaurakekseistä murupohja, eli kaurakeksit murskattiin ja sekoitettiin pehmeään voihin. Kaurakeksimuru/voi sekoitus paineltiin irtokakkuvuoan pohjalle leivinpaperin päälle.

Täyte muodostui siten että ensin valkosuklaa sulatettiin ja jäähdytettiin. Mascarponejuusto ja ranskankerma vatkattiin ensin keskenään jonka sekaan sekoitettiin jäähtynyt valkosuklaa ja piparminttu- sekä vanilja-romit. Lopuksi seos vain levitettiin murupohjan päälle ja laitettiin yöksi jääkaappiin hyytymään.

Myöhemmin illalla koristelin sitten tuon kakun noilla sokerimassa ruusuilla ja raastin vähän tummaa suklaata tuohon pinnalle.... Helppo ja herkullinen kakku oli valmis :)



Seuraavaksi olikin sitten oikean synttärikakun vuoro. Pohjaksi tein ihan normaalin kakkupohjan: kananmunia, vehnäjauhoja, perunajauhoja ja leivinjauhetta...ja uunissa paistoin n. tunnin verran.

Täytteeksi laitoin mansikkarahkaa, kermaa ja pakaste vadelmia. Kakku päällystettiin sitten voikreemillä koska sen päälle tuli vielä sokerimassa kuorrutus.

Kakun päällystin ensimmäistä kertaa eläessäni sokerimassalla, eli sokerimassan kaulin ensin isoksi levyksi jonka levitin sitten tuohon kakun päälle, sen jälkeen kaulin lisää tuota sokerimassaa levyksi ja siitä tein tuohon reunalle noita renkaan kohopaloja.

Seuraavaksi olikin sitten harmaan sokerimassan vuoro, jonka rullasin tuohon ns. renkaanvanteeksi ja sen sisälle muotoilin sokerimassasta myös tuon tähden sekä mersunmerkin. Oli muuten aika haasteellinen mutta olen lopputulokseen ihan tyytyväinen :)

Lopuksi veitsellä leikaten tein vielä harmaasta tuon "onnea" sanan ja numerot 18. Näin saatiin mersunrengaskakku valmiiksi, ja olen tosi tyytyväinen tähän ensimmäiseen sokerimassa kokeiluun... ehkä näitä tulee tehtyä joskus lisää...


Viimeisenä mutta ei vähäisempänä valmistuivat vielä K18 piparit, nämä olivat ihan yksinkertaiset. Kaulin valmista murotaikinaa ja siitä 1 ja 8 piparimuoteilla painelin piparit jotka sitten yhdistin yhteen pellillä ja paistoin. Osa jäi kiinni toisiinsa mutta osa irtosi, eli tuli ykkösiä ja kaseja, mutta syötäviä nekin kuitenkin ovat. Lopuksi sulatin tummaasuklaata ja pursuttelin sitä noiden päälle ja valmista tuli.


Juhlapöydän kattaukseen kuului myös ne itse tekemäni juhannusruusu tapletit.... Nämä saavatkin jäädä nyt toistaiseksi tuohon keittiön pöydälle juhlien jälkeenkin....



Viime viikolla se tehty kirnutynnyrikin löysi paikkansa tuolta olohuoneen nurkasta...



 Keittiön pöydällä oleva atsalea siirtyi kukkakimpun tieltä eteisen lipaston päälle, siinä se saa vastaanottaa nyt sitten vieraita.....



Kuopuksen juhliessa yksi vieras muisti myös äitiä tosi kauneilla pinkeillä ruusuilla. Laitoin ruusut valkoisten tulppaaneiden sekaan olohuoneen pöydälle tuomaan vähän väriä.


Se tyttären kirahvin teko muuttuikin sitten urakaksi, (niin kuin aina käy) ja maanantai-iltana se sitten kuitenkin valmistui. Eihän siitä nyt ihan huippuhieno tullut, mutta jos se tyttärelle kelpaa niin silloin olen ihan tyytyväinen. Oli muuten ihan ensimmäinen eläinvirkkaus tämäkin joten ehkä seuraava onkin sitten vähän parempi ;)



Eipä tässä virkkaukset nyt ihan vähään aikaan pääse loppumaan, tytär toi 3 kg valkoista matonkudetta josta on tarkoitus virkata valkoinen juhannusruusumatto hänelle... Tämä alkaa sitten tänä ilta pyöriä virkkuukoukun ympärillä :)


Eilen tytär piti viedä lapsuudenkaverinsa luokse Joensuuhun joten minäpä ajattelin samalla käydä vähän käsityöliikkeessä, jospa vaikka löytyisi jotakin mistä voisi taas askarrella jotakin. Silloin niitä pulloja koristellessani yritin käsin tehdä näitä kukkia mutta eihän siitä tullut mitään, niimpä tällä reissulla löysin tämmöisen koneen jolla niitä pystyy tekemään...


Aivan ihan Kätevä Käsi käsityömyymälä löytyikin tuolta Joensuusta ja voi että siellä olikin kaikkea kivaa..... Kassiin lähtikin mukaan servettilakkaa, liitutaulumaalia, siirtokuvaliimaa, puusydämiä,magneetteja kyniä ymm...Nyt voi taas askarrella vaikka sun mitä......


Tämmöistä meillä taas tälläkertaa.... Nyt varmaankin taas leipominen jää joksikin aikaa unhoksiin, mutta varmaankin askarrellaan tässä taas jotakin ja virkataan sitä mattoa...

Kiitos kun kävit taas katsastamassa mitä meillä on tällä kertaa tuusattu, käväisehän taas niin ehkä täällä jotakin on taas tullut tehtyä...

Oikein mukavaa talvista tammikuun neljättä viikkoa kaikille lukijoilleni......Nauttikaa vielä auringosta ja valkoisista lumihangista siellä missä sitä on...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak