Hae tästä blogista

tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulu on saapunut meille..ja lunta..lunta ja vielä kerran lunta..

Hei taas, on taas vierähtänyt vähän aikaa edellisestä päivityksestä. Mutta sille on hyvä syy, meille on tullut joulu ja lunta. Lunta sitä riittää, tänä jouluna ei tarvitse pelätä että maa ei ole valkoinen. 
 Vaikka tykkäänkin lumesta niin jotenkin joka toinen päivä kun joutuu kolaamaan niin alkaa jo riittää.. mutta onhan se kaunista ja puhtaan näköistä..


Niin meille saapui myös joulu...

Keittiö sai jouluverhot, kaksi vuotta sitten kun en löytänyt mieleisiä jouluverhoja tuohon keittiön ikkunaan niin eihän siinä auttanut muu kuin tehdä itse. Valkoista pellavakangasta siihen vähän pitsiä ja nauhoja niin ihan kiva siitä tuli. Ostin paikallisesta kirjakaupasta myös silitysarkkeja ja ajattelin että tulostan siihen tommoiset joulukellot ja silitän ne sitten tuohon verhoon. No, eihän se mennyt niinkuin strömsössä, vaan arkin tausta oli vähän kellertävämpää kuin tuo itse kangas joten ei niistä nyt hirveän kauniit tullut. Mutta poiskaan niitä ei enää saanut, niimpä annoin olla.



Jotenkin kuitenkin jotain siitä vielä puuttui, niimpä en alkanut enää leikkimään noiden tulostettavien kuvien kanssa vaan tilasin tuon silitystekstin ammattilaiselta eli Art & Desingn Henrietta's by MJS-Productionilta. Lähetin hänelle vaan viestin minkälaisen silitystekstin haluan ja sieltä tuli sitten postissa se valmiiksi tehtynä, ei ollut kuin silittää se sitten tuohon paikoilleen. Nyt olen tyytyväinen tuohon verhoon :)


Keittiön pöydälle laitoin viime jouluksi tekemäni liinan ja tuolit saivat myös punaiset pehmusteet.



Keittiön pöydän päällä oleva kynttelikkö sai myös jouluiset mansetit, valkoisten pallomansettien sekaan vähän punaista.


Olohuone täyttyi punaisista tontuista ja vilteistä.


Punaiset verhot valkoisten kaveriksi ikkunaan niin joulu voi alkaa...


Muutama vuosi sitten tein noita joulunkelloja vanhoista jugurttipurkeista kankaalla päällystämällä... Nämä ovat joka joulu roikkuneet kaikkien väliovien päällä...


Ja lunta sitä kyllä nyt riittää. Mutta lauantaipäivänä sitä tuli vähän liikaa. 35 cm oli yön aikana sadellut maahan, ja oli märkää lunta joten tuon kolaaminen oli aivan mahdotonta :(


Otin kolalla vain kaikki pienimmät osat ja pyysin miestäni että käy jostain koneen ja ottaa nuo isommat alueet.. Niimpä hän ei varmaan uskaltanut tulla kotiin ilman tuota konetta koska olin aikasen vihainen kun hänelle puhelun soitin 😈😈😈 Mutta kyllä tuli sitten puhdasta, kyllä meidän isä osaa  😃😊.


Pikkuisen lisää askarteluakin tuli tehtyä, vanhat lasipurkit saivat sisälle sokeri/kananmunavalkuaisjään ja vähän pitsiä ympärille ja Lahden reissulla Pentikiltä ostetut tuikun pidikkeet sisälle. Kauniit tuli ainakin minun mielestäni...


Varmaan 15 vuoteen en ole tehnyt tai ainakaan lähettänyt yhtään ainoaa joulukorttia, niimpä jostain kumman syystä iski aivan mahdoton inspiraatio ja tekaisin 20 korttia. Nyt ne vaan odottelevat postimerkkiä ja postiin laittoa... Kyllä ihmiset yllättyvät kun saavat minulta joulukortin ja vielä itse tehdyt :)



Viime jouluksi tyttäreltä saamani piparipurkki huusi tyhjyyttään niimpä oli aika saada kotiin jouluinen piparin tuoksu ja purkki täyteen itse tekemiäni pipareita.


Muutaman piparin sitten vielä koristelinkin ja pitkästä aikaa sekin oli kivaa...


Lunta ja taas lunta...


Kesähuoneeseenkin virittelin kynttilöitä ja tosi kauniisti ne valaisivatkin koko huoneen...


Eteisen pöydälle tein amarylliksestä jouluasetelman. Ei mennyt tämäkään ostos niinkuin strömsössä. Ostin paikalliselta Tokmannilta näitä joulukukkia ja halusin että ne ovat tällä kertaa valkoisia, kaikki muuthan olikin mutta tämä Amaryllis kun alkoi avautua niin yllätys, yllätys se olikin punainen...( vaikka siinä oli se lappu jossa kerrottiin sen olevan valkoinen). No en minä sitä nyt viitsinyt takaisinkaan viedä olkoon nyt punainen.


Olohuoneen pöydälle tuli jouluruusu, se nyt ainakin oli valkoinen ja kaunis...Tänä vuonna ei tulekaan paljon noita joulukukka-asetelmia, eivätkä ne ole isoja vaan tommoisia pieniä ja hillittyjä...


Jotenkin välillä näyttää tämä meidän pieni Nella neiti olevan tylsistynyt noihin minun juttuihin, toivottavasti te lukijat ette ole :)


Koska yllätys yllätys ei taas löytynyt sopivia ja mieluisia tyynynpäällisiä noihin olohuoneen sohvatyynyihin, niimpä täytyi käydä hakemassa kangaskaupasta kankaat ja pitää yksi ompelupäivä. Olihan ne myös nuo virkatut pitsienkelit valmiina tärkkäystä varten...


Tämmöiset jouluiset sohvatyynyt valmistuikin olohuoneen sohvalle...Näihin isompiin laitoin vähän valkoista piristystä pellavakankaasta ja puiset napit noihin päätyihin...Ainakin omasta mielestä tuli ihan kivat.



Pyöreät tyynyt valmistuivat myös punaisesta ja valkoisesta kankaansta, jotenkin niihin antoi ilmettä vielä enemmän nuo valkoiset napit, jotka kävin hakemassa ystävättären nappivalikoimasta....


Meillähän on tapana koirien kanssa käydä aina aamulenkillä, ensin puetaan koirille haalarit ja tossut näin ei kylmä eikä muutenkaan tartu tuo lumi jalkoihin... Tässä meidän nuoremman eli Nella neidin tyylinäyte siitä kun odotellaan että vanhempi on valmiina...Joku voisi luulla ettei hän tykkää lähteä, mutta väärin, kun saan itse kengät jalkaan niin tuosta pompataan kuin vieteri olisi pyllyn alla ja lähdetään ihan täysillä matkaan.... Vauhti on niin kovaa ettei me muut meinata päästä perille, eikä todellakaan noi vaatteet haittaa menoa...

Nämä meidän luppakorvat ovat kyllä niin ihania ja rasittavia. Tässä he huomasivat että olen jonnekin lähdössä ja koska en heitä varmaankaan huomioinut niin hepä kävivät sitten makaamaan tuohon eteisen lattialle ja arvatkaa vaan monta kertaa olin kompastua heihin...  Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta ;)


Vihdoinkin tuli tännekkin kauppoihin hyasintit, kävin viisi valkoista hakemassa ja keittiön ikkunalta sai saintpaulit väistyä joulua ja hyasintit valtasi ikkunan.... Tärkätyt enkelitkin pääsi siihen vielä toistaiseksi koristamaan tuota ikkunaa, osahan noista enkeleistä lähtee lahjaksi muihin koteihin,,,


Keittiön pöydälle tein sitten tämmöisen asetelman, valkoinen joulutähti ja vaalenapunainen hyasintti.


Sunnuntaina käytiin ystävättären kanssa tuossa lähellä Rinkilänmäen joulupuodilla, siellä oli kyllä aivan mahdottomasti kaikkea ihanaa käsityötä. Sieltä sain tämänkin idean ja kiikun meidän jo valmiiksi olevalle tontulle..Siinä saa hän nyt kiikkua ja katsella tätä joulunajan tohinaa...


Tämmöistä kaikkea tällä kertaa, toinen päivitys tuleekin sitten noista enkeleistä... Tulee molempien enkeleiden ohjeet...Nyt lähden käymään välillä heittelemässä tuota lunta ja palaan sen jälkeen tähän koneelle päivittämään enkeleitä....

Kiitos kun kävit taas lukemassa minun tuusailuja..tulethan uudestaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva lukea käynnistäsi blogissani...Olisitko kiva ja jättäisit jäljen käynnistäsi..:)