Siirry pääsisältöön

Joulu meni ja uusi vuosi 2017 on tuloillaan....elämää joulun jälkeen..

Joulu on mennyt ja uutta vuotta odotellaan..Vielä muutamia tunnelma kuvia Tapaninpäivältä...
Vaikka suurin osa noista tekemistäni jäälyhdyistä alkoi olla jo melkein kokonaan sulaneita, niin siitä huolimatta halusin vielä Tapaninpäiväksi kynttiläkujan tuohon etukäytävälle.

Niimpä upotin öljykynttilät syvälle lumihankeen ja käänsin nuo jäälyhdyt toisinpäin, niissä oli vielä aika paksu tuo pohjaosa joten jouduin laittamaan ne vähän kallelleen että kynttilät siellä alla saisivat ilmaa ja palaisivat...kun ne olivat jonkun aikaa palaneet niin oli tuohon jäälyhdyn pohjaan tullut jo reikä, joten voi nuo jäälyhdyt jo suoristaa ja näin saatiin uudet jäälyhdyt.

Se onnistui ja näin meillä paloi kynttilät jäälyhtyjen alla Tapaninpäivänä ja vielä seuraavanakin päivänä...




Aaton aattona laitetut kynttilät noihin lyhtyihin jotka roikkuivat tuossa telineessä, paloivat koko joulunpyhät ja vielä sen jälkeenkin...Näin voitiin nauttia lyhtyjen tunnelmasta koko pyhien ajan...
Oli kyllä hyvä hankinta nuo isot lyhdyt tuohon telineeseen, näin sain sinne mahtumaan ne kaikkein isoimmat öljykynttilät ja ne paloivat sitten sen 5 vuorokautta....


Tapaninpäivänä levättiin koko porukalla ihan vain sohvan nurkassa, nämä neitoset kylläkin valloittivat koko nurkan ja yleensä he nukkuvat siten että Netta tulee minun niskanpäälle ja Nella sitten vatsanpäälle, mutta nyt he asettuivatkin molemmat sinne niskanpäälle.


Siis ihan oikeasti voiko herttaisempaa olla kuin tämä koira, tää on vaan niin suloinen ❤❤




 Jouluviikolla ajattelin tehdä Myllynparas taikinalevyistä muutaman tortun tuonne pakkaseen, (jotka ovat muuten vieläkin siellä).

Niimpä kaupalla käydessäni ostin kaksi 1 kg pakettia niitä torttulevyjä ja aloitin tekemään...Eihän siitä meinannut tulla mitään, suurin osa molemmissa paketeissa olevista levyistä oli rikkinäisiä, joten jos niistä meinasi saada kunnon torttuja ne piti ensin kaulita ja sitten vasta pääsi tekemään torttuja...Eikä niistä sen jälkeen enää mitenkään kauniita tullut.

Yleensä en ole herkkä reklamoimaan, mutta nyt meni hermot joten istahdin tapletille ja kirjoitin Myllyn Paras sivulle reklamaation..No kyllähän se kannatti tällä viikolla tuli sitten heiltä tämmöinen anteeksi pyyntö ja saan ostaa uudet torttutaikinat :).

Myllyn Parhaat taikinat ovat muuten parhaimmat juuri noita torttuja tehdessä, niistä tulee tosi kuohkeat ja kauniit. Paitsi tietystä näistä taikinoista ei tullut 😄😄😄.


Huomasin tuossa aamulenkillä käydessäni että Nellan tossut alkoivat olla jo rikki, pohjassa oli iso reikä josta tuli melkein käpälä ulos. Netan tossut olivat vielä melko hyvässä kunnossa, olihan ne tehtykin paljon myöhemmin. Edelliset tossut olin tehnyt vanhasta koiran ohuesta manttelista joten oli varmaan senkin syytä ettei ne kestänyt pitkään.
 Niimpä mietin mitä kangasta kannattaisi olla että saisin sellaiset tossut jotka kestäisivät nyt jäljellä olevan talven.
Kävin kaupungilla ostoksilla ja ajattelin samalla käydä paikallisessa kangaskaupassa josko sieltä löytyisi vaikka enstexkankaan paloja.. 
No mutta löytyihän sieltä. Nyt pitäisi tulla kestävät tossut neitosille...
Ensin purin taas vanhoista tossuista nuo tarranauhat ja resorit irti jotka uusiokäyttäisin näissä uusissa tossuissa. Näihin tossuihin ne vielä pystyy laittamaan, mutta luulempa että seuraaviin tossuihin on ostettava uudet, alkavat olla aika rispaatuneet.

Seuraavaksi olikin sitten vanhojen tossujen mallilla leikattava nuo uudet tossut ja siihen laitoin vielä tommoista kovikekangasta tuohon anturan kohdalle koska siitä ne menevät ensimmäisenä rikki.
 Eli leikkasin päällikankaaksi tuota enstexkangasta, kovikekankaasta nuo anturakappaleet ja lopuksi vielä vuoreksi vanhasta valkoisesta fleecepeitosta vuorikappaleet.

Sitten oli vuorossa tarranauhojen ja tuon kovikelapun ompelu tuohon päällikankaaseen, samalla kiinnitin myös tuo fleecevuorikin  tuohon päällikankaaseen.


Seuraavaksi ompelin tossun toiseen päällikankaaseen heijastin nauhaa jota löytyi vahingossa tuolta ompelulaatikosta. Heijastin nauhan ompelussa myös tähän kappaleeseen kiinnittyi samalla tuo fleecevuorikappale.


Nyt oli molemmat tossujen kappaleet valmiit yhdistettäväksi. Eli molemmat, se missä oli tuo tarranauha sekä se missä oli tuo heijastinnauha laitettiin päällekkäin että fleecekangas jää ulkopuolelle. Sitten vaan ommeltiin kappaleet yhteen ja jätettiin ylä puoli auki johon sitten ommellaan tuo resori.


Seuraavaksi olikin sitten resorin vuori. Yhteen ommeltu tossukappale käännettiin oikeinpäin ja siihen päälle pujotettiin resori nuppineuloilla kiinni jonka jälkeen se ommeltiin yläreunasta kiinni. Aika haasteellisen tuosta resorin ompelusta tekee se että tossun suu on aika kapea, mutta pienellä kärsivällisyydellä se onnistui.



Nyt oli sitten tossut valmiina...Mutta jotenkin tummilta ja synkiltä nuo tossut vähän vaikutti...


Koska tossujen saajat ovat tyttösiä ja rakkaita sellaisia, niinpä leikkasin tommoisesta vaaleanpunaisesta tarrapaikka kankaasta pienet sydämet ja liimasin ne vielä tuohon päälle. Nyt ne näyttää ainakin minun silmiini aika hyvältä. 

 Perjantaiaamulenkillä testattiinkin sitten nuo tossut ja hyvät oli.



Olin ihmetellyt jo parina päivänä että mitä ihmettä se tuo Nella tuolla pihan perällä oikein tekee...aina ja joka kerta kun lasken neidin ulos niin se pinkaisee tuonne perälle ja eikä millään meinaa tulla sieltä pois... No tänäänhän se selvisikin....

Taas oli aidan viereen tullut niin paljon lunta että kohta olisi Nella neiti taas pinkaissut tuon aidan yli karkuteille, niimpä otinkin sitten lapion ja lähdin lumen mättöön...
Kaivoin lapiolla lumet aidan viereltä ettei Nellalla ole mahdollisuutta sen lumen turvin pinkaista tuon aidan yli...Nyt voikin sitten huoletta laskea neidin ulos, eikä pelätä sitä että hän karkaa....


Pitihän sen neidinkin tulla tarkistamaan että mitä minä siellä puuhailen..Kyllä ilmeestä näki että nyt suututtaa, mutta en halua ottaa sitä riskiä että neiti karkaa ja juoksee pois pihasta, vaikka kuinka ottaisi pikkuneitiä päähän.



Joulu on jo ohi jotenka kinkkukin piti laittaa pienemmäksi. Osan kinkusta pilkoin kolmeen eri rasiaan, yhdestä tulee pizzaa, toisesta hernekeittoa ja kolmannessa rasiassa on vielä siivuja joita voi laittaa vaikka piirakan päälle...Näin saadaan koko kinkku käytettyä...



Tänään onkin hernekeitto päivä, minulla oli kattilallinen herneitä likoomassa yön yli ja tänään lisään siihen vain suolat, kinkut, ja vähän meiramia..

Resepti
(12 annosta)

500 g herneitä
2,5 l vettä
2,5 tl suolaa
2 tl meiramia

Liota herneitä yön yli vedessä. Kiehauta ja anna hautua kannen alla kinkun kanssa nelisen tuntia miedolla lämmöllä. Lisää suola ja meirami. Keitto on valmis.



Tämmöistä meillä on tapahtunut nyt joulun jälkeen...

Tässä vielä muutamia kuvia vuodelta 2016. 

Suurimmat kohokohdat vuonna 2016 olivat nuo neitien näyttelymenestykset. Nella oli vielä pieni pennunhupakko alkuvuodesta kun hän pärjäsi ensimmäisessä näyttelyssään helmikuussa Tuusniemellä, kunniapalkinto ja rotunsaparaspentu...

Toinen huippukohokohta oli Netan näyttelymenestys kesäkuussa Joensuussa, Serti, VSP ja Cacip. 

Kohokohtia  olivat myös kesähuoneen uusi sisutus, kauniit lyhdyt, luminen talvi ja kaunis joulukuusi...

Koko vuoteen mahtui paljon onnen hetkiä mutta myös pettymyksiä ja haikeutta...



Nyt odotamme vain innolla uutta vuotta 2017, mitään kummempia suunnitelmia meillä ei ole, ehkä vaan tässä kotona saunotaan ja poksautetaan uuden vuoden kunniaksi tuo shamppanja pullo. 

Meillä ei ammuta raketteja, pienemmät koirat eivät niistä hirveästi välitä mutta koska isommat koirat ovat tuolla ulkotarhassa niin niiden vuoksi ei meillä raketit pauku, ja toivon että ihmiset ymmärtäisivät, että eläimet pelkäävät sitä räiskintää ja pauketta.


Oikein hyvää ja rauhallista Uutta Vuotta 2017 kaikille lukijoilleni, ja toivottavasti pysytte mukana myös tulevana vuonna...







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak