Elämme jännittäviä aikoja Haarajärvellä lumen ja pakkasen keskellä!

Helmikuu on kohta käsitelty, lunta ja pakkasta on riittänyt meillä tässä kuussa. Luonto on kaunis kuin talvinen postikortti. Aamulla kun herää niin ei tiedä onko 2 metriä lunta tullut yön aikana, vai näyttääkö pakkasmittari -30 astetta pakkasta. Elämä koirien kanssa on ollut vähän haasteellista varsinkin kun tuota lunta ja pakkasta on riittänyt. Lenkille ei ole oikein kehdannut lähteä -20 asteen pakkasessa, mutta onneksi koirulit saavat hyvää liikuntaa tuolla hangessa kahlatessaan, Lilykin painelee isojen perässä eikä tunnu tuo lumi hirveästi haittaavan.

Lumikinokset alkavat olla jo useamman metrin korkuisia kun lunta vaan tulee ja tulee koko ajan lisää. Mutta toivottavasti Juhannuksena nuo lumet ovat muisto vain.

Luonto on aamulla kauneimmillaan kun siihen pakkaseen ja lumeen lisätään vielä auringonpaiste.

Vaikka ulkona on lunta ja pakkasta niin sisälle voikin laittaa jo pikkaisen kevättä. Joulunajan kukat on siirretty pois ja maljakoihin hommataan joka viikonlopuksi kimppu tulppaaneja piristämään tätä synkeetä elämää.

Helmikuun alussa kaikki oli vielä yhtä ja samaa ahertamista kuin siihenkin asti. Mutta puolessa välissä alkoi tapahtumaan ja ajattelin että näinköhän minun unelmat sittenkin käyvät vihdoinkin toteen. Nitta alkoi ilmoitella juoksujen alkamista ja näin ollen haaveet kolmansista Cavalier-pennuista nousi pintaan. Suunnitelmissa oli siis ensimmäiset pennut Leinottaren-kennelin kasvatille jotka viime syksynä ei onnistuneet. Mutta tällä kertaa olinkin varautunut toisella tavalla. Haaveena oli siis yhdistää Nitta ja Kusti koska siinä olisi ollut aivan ihana pari sekä luonteen, terveyden ja ulkonäön vuoksi. Koska tällä kertaa aioin olla varma astutusajankohdasta niin käytiin Nitan kanssa pariinkin otteeseen ottamassa Proge-testi paikallisella eläinlääkärillä. 

Tulevana viikonloppuna olin luvannut että menen tyttären luokse lapsenvahdiksi että he pääsevät viettämään kahdenkeskistä aikaa ennen kuin uusi pienokainen syntyy. Siksi pitikin ottaa ennen lähtöä uusi proge-testi Nitasta että tietää uskaltaako lähteä. Olin myös varautunut että jos aika on oikea niin kokeillaan astutusta ensin Kustilla joten molemmat lähtivät mukaan. Mutta koska Kusti oli vähän haluton astumaan kun minä olen siinä lähellä, niin kysyinkin yhdeltä kokeneelta astuttajalta Lahden suunnalta että voiko hän auttaa näiden kahden kanssa, jos aika on oikea ja siitä hommasta ei mitään muuten tule.  No hän lupasi ja näin ollen olin hyvillä mielin valmiina lähtemään reissuun.

 Ihanaa olikin päästä pitkästä aikaa ajelemaan autolla yksinään (koirien kanssa) ja käydä läpi omia ajatuksia ajaessa, se on muuten tosi terapeuttista. Noita terapeuttisia autoajeluja olenkin kaivannut, koska yleensä niitä ovat olleet näyttelyreissut, mutta koska kaikki näyttelyt ovat taas peruttu niin ei ole ollut terapia ajeluita. 

Meillä olikin mumminmussukan kanssa aivan ihana viikonloppu kaksistaan, kun iskä ja äiskä lähtivät viettämään parisuhdeaikaa ihan kaksistaan ennen kuin veikka syntyy. Mummi vei mumminmussukalle uuden värityskirjan jota me sitten väritimme moneen otteeseen yhdessä ja meillä oli todella kivaa.

Olimme myös molempina päivinä ulkona vähän happihyppelyllä, keinuimme sekä laskimme mäkeä. Voi että meillä oli mukavaa kaksistaan ja mummille tämäkin oli todella terapeuttista koska ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin keskittyä vain tähän pieneen ihmeeseen. Lauantaina odottelin vielä sitä Nitan proge-tulosta koska näin oli luvattu ja Kusti ei millään tavalla osoittanut kiinnostusta, niin olisi ollut tärkeää että olisin saanut sen tuloksen ja näin ollen olisin pysynyt kartalla missä mennään. Mutta tulosta ei kuulunut koko viikonlopun aikana joten se siitä sitten.

Pari päivää meni oikein siivillä ja sitten oli mummin lähdettäväkin jo kotiin, mutta kuukauden päästä taas tavataan kun mummin pitää mennä takaisin Melissan kaveriksi, kun pikku veikka syntyy. Odotan innolla myös pienen pojan näkemistä, silloin voin sanoa että olen jo tuplamummi.

Jos tuo autolla ajaminen on terapeuttista niin terapiareissuja tulikin sitten tässä loppukuusta ihan useampikin... Sillä sunnuntaina kun tulin kotiin Nastolan reissulta niin tulin siihen tulokseen että ei taida Kustista olla tälläkään kertaa hoitamaan sitä astumishommaa, mutta onneksi olin varautunut toiseen vaihtoehtoon. Maanantainakin odottelin vielä aamupäivän sitä tulosta ja sitten meni hermo, kolmen aikaan laitoin testin ottavalle eläinlääkärille viestiä että missähän se tulos mahtaa olla, no ihana posti oli jumittanut sen testin koko viikonlopuksi sinne postiin ja toimittanut sen perille vasta maanantaina Moventille ja tulos oli tullut maanantai-aamuna klo. 11, tälle eläinlääkärille, mutta hän ei viitsinyt sitä ilmoittaa ennen kuin kysyin sitä iltapäivällä, argg. Olin maanantaina vapaalla joten olisin voinut lähteä jo silloin ajelemaan sinne Kajaaniin koska tulos oli sitä luokkaa ollut jo perjantaina, että astutusajankohta oli lähellä.  Sovimme sitten kuitenkin tämä vakkari eläinlääkärin kanssa että hän ottaa vielä tiistaina pikaprogen ja varmistetaan että onko nyt lähdettävä kohti Kajaania varasulhasen luokse, koska ei tuota Kustia kiinnostanut pätkääkään, hän vaan katseli taivaalle kun olisi pitänyt kiinnostua Nitasta ja hoitaa homma kotiin. 

Tiistaina sitten töiden jälkeen klo. 15 hurautin Nitan kanssa sinne paikalliselle eläinlääkärille ja katsottiin joko olisi aika hoitaa astutushommia. No niinhän siinä sitten kävi että sieltä nopeasti kotiin ja pikaisesti annoin ruokaa muille koirille sekä käytin heidät ulkona. Sitten vaan vähän tavaroita matkalaukkuun ja eikun matkalle. Eli klo. 16.30 tiistai-iltana suuntasimmekin Nitan kanssa auton kohti Kajaania ja perillä oltiin klo.20. Ensin suuntasimme tervehtimään uutta sulhaspoikaa ja astutus sujui hyvin seuraavaksi majoitumme sitten Nitta neidin kanssa hotelli Kajaaniin (jonka varasin Nurmeksen linja-autopysäkillä tullessa) nukkumaan. Pikkaisen kyllä väsytti koska olin aamulla noussut jo klo.5.30 töihin ja rankan työpäivän päälle lähtenyt ajamaan n. 300 kilometriä... Hullun hommaa sanon minä.

Aamulla luovutimmekin sitten hotellihuoneen ja lähdimme vielä ennen kotiin lähtöä tapaamaan sulhasehdokasta.  Kun sulhanen oli hyvästelty olikin aika lähteä ajelemaan kotiin päin että kerkeää illaksi töihin. Rankka oli matka, mutta toivotaan että oli myös sen arvoista. Kyllä nimittäin moneen otteeseen sanoin itselleni illalla kun lähdin ajelemaan kohti Kajaania että kyllä ihmisen pitää olla todella hullu kun yötä myöten pitää ajella näiden koirien kanssa. 
Samalla mietin myös sitä että kun papatetaan näitä pentujen hintoja, että miten voidaan pyytää pennuista nykyisen kaltaisia hintoja,  niin jokaisen tulisi miettiä mitä esim. nämä reissut maksaa.  Näin äkkiseltään kun lasketaan, bensat, hotellit, eläinlääkärikäynnit (proge-testit), töistä palkattomat vapaat, ruuat, uroksen maksut, ei ole halpaa. Tässä muutama esimerkki näistä astutuksista, sitten siihen vielä tulevat maksut jos narttu on tiineenä, ultrat, synnytys (jos tarvitaan eläinlääkärin apua), ruuat emälle ja pennuille, matolääkkeet, rekisteripaperit ym. Ei tämä kasvattaminen mitään halpaa ja helppoa ole, mutta voin kyllä sanoa että on se sen arvoista. Ihana on nähdä kun pienet pallerot syntyy ja kasvaa, sekä kun lähtevät uusiin rakkaisiin koteihinsa ja näkee omistajan silmistä miten rakastunut hän on siihen pieneen palleroon, silloin voi vaan taas todeta että olen tainnut onnistua tällä kertaa.

Nitta oli siis saatu astutettua ja seuraava vuorossa olisikin sitten Nuppu. Jottei elämä tunnu liian tylsältä olenkin tullut siihen tulokseen että astutan tuon Nupun myös nyt tänä keväänä, koska ensimmäinen astutus ei tuottanut silloin syksyllä tulosta ja ensimmäisten pentujen tuleminen siirtyi puoli vuotta eteenpäin. Nuppu tulee siis jo neljä vuotta, tänä keväänä joten ajattelin että kokeillaan saada hänelle vielä toinen pentue ennen neljää ikävuotta. Muutenkin kun Nupun ensimmäinen raskaus ja synnytys meni niin hyvin, niin uskallan tehdä sen uudestaan, vaikka jokainen raskaushan on tottakai erinlainen, eikä ennakolta tiedä mitä tuleman pitää. 

Nupun sulhanen onkin sitten taas yllätys, yllätys Oulun lähellä, olenkin huomannut että toiset ajelevat eteläsuomessa, mutta minun matkani suuntaa aina tuonne pohjoiseen päin. Kasvattaja ystäväni sanoikin että sinun kannattaa kohta hommata asunto jo tuolta Oulusta koska sinne sinä aina palaat. No toivottavasti ei ainakaan pariin viikkoon tarvitse lähteä terapiareissulle kohti Oulua :). Jossa tämä komea poika jo Nuppua odottaa.

Vaikka välillä tuntuu että tämä elämä on aina samaa vanhaa paskaa, niin kyllä se vaan niin on että jos ei itse keksi mitään virikettä elämäänsä niin sitä saattaa kuolla tylsyyteen.... Nyt ainakin minä olen taas keksinyt itselleni virikettä joka pitää mielen virkeänä, vaikka välillä tuntuukin että kyllä olen hullu.

Eli jännitystä ei puutu tänä keväänä meidän elämästä jos nämä haaveet käy toteen. Innolla kuitenkin odotan pienen lapsenlapsen syntymistä sekä näiden astutusten onnistumista. Oikein ihanaa kevättalvea, yritetään kestää tätä lunta ja pakkasta vielä muutama kuukausi kyllä se vielä aurinkokin paistaa risukasaan näin ainakin uskon ja toivon.