Siirry pääsisältöön

Laatu-aikaa tyttären ja mumminmussukan kanssa sekä myös meidän pikkuisten neitien esittelyä näyttelyssä.

Viime viikonloppuna tuli pyörähdettyä Nastolassa mummonmussukan luona. Ai että oli taas ihana nähdä tätä pientä suloista tyttärentytärtä pitkän ajan jälkeen. Melissa olikin oppinut tosi kivasti lisää tuota kävelemistä ja mentiin sellaisella vauhdilla että oksat pois.

Kuntoilukin aloitettiin tyttöjen kanssa tässä pari viikkoa sitten. Koska kelit ovat olleet niin lämpimät ettei voinut ajatellakaan illalla lenkkeilyä, niin ei auttanut kuin herätä kello neljältä aamulla ja hipaista tunnin lenkki ennen töihin lähtöä niin silloin on viileää ja sekä tytöt että emäntä jaksavat kävellä sellaista reipasta vauhtia.


Mutta pikkaisen juttua viime viikonlopusta jonka vietin tyttären perheen luona Nastolassa. Reissu oli raskas mutta antoisa, oli aivan ihanaa nähdä taas pikkuinen Melissa tyttönen ja todeta taas kerran miten onnellinen olen että elämässäni on tollainen mumminmussukka.

Perjantaina siis heti töiden jälkeen käänsin auton keulan kohti Nastolaa kyydissä kaksi pientä karvatassua, Nitta ja Nuppu. Reissu meni nopeasti koska oli niin kuuma ilma joten en pahemmin pysähdellyt koska näitä koiruuksia ei voinut hetkeksikään jättää kuumaan autoon. 

Lauantaina olikin sitten vuorossa Nastolan ryhmänäyttely johon suunnistimme heti aamutuimaan, Nitan, Nupun sekä tietysti Melissan ja Jennin kanssa. Ilma oli tosi lämmin välillä vähän liiankin kuuma siinä sorapinnalla. Mutta hyvinhän me siellä pärjättiin pikkuisen Melissankin kanssa kun välillä oleskeltiin teltan suojassa. Pikkuinen Melissa on saanut jo vähäiseen ikäänsä nähden nauttia useasti näistä koiranäyttelyistä ja näyttää ainakin vielä niissä viihtyvän ihan hyvin.


Meillä olikin tosi huippu päivä myös koirien osalta. Nitalle tämä oli toinen näyttely pentuluokassa ja hyvin tämäkin pikkuneiti sen hoiti kunnialla kotiin.

Nastola Tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen
Pen 1, KP, ROP pentu.

Normaalisti kehittynyt, hyvänkokoinen nuori narttu, sopiva luuston vahvuus, oikea pään muoto, tummat silmät. Hyvät takakulmaukset & hyvin täyttynyt eturinta. Hieman pitkä lanneosa, Hyvä selkälinja, takaosan tulee vielä voimistua & saada lihaksia. Takaliikkeet kapeat mutta kulmaukset hyvät. Oikeanlaatuinen karva, reipas käytös. Lupaava.

Tosi hyvän arvostelun sai meidän pikkuinen Nitta tyttö. Ja ensimmäinen pokali oli täältä tuomisena kotiin, eli ehkä tästä neidistä vielä tulee jotain.



Eikä meidän Nuppukaan huonosti pärjännyt tänään vaikka olin jo heittää toivoni Suomen näyttelyistä. Ennen kehään menoa vilkaisin viereisessä teltassa olevien osallistuja luetteloa että monta junnu narttua meillä on vastassa ja kauhistuin koska junnuja oli varmaan ainakin 10. 

Sanoinkin tyttärelle että me käydään nyt vain pyörähtämässä tuossa kehässä ja sitten pääsemmekin ihan nopeasti lähtemään pois. Mutta eihän se niin mennytkään vaan Nuppu voitti sen junnu sarjan, en voinut uskoa korviani kun kilpailu luokassa tuomari vain katseli muita koiria eikä vilkaissutkaan meihin päin. Sitten tokaisi välillä meille että menkää te nyt kuitenkin tuohon ykköseksi.... Hah hah haa...
Ällistyin niin etten meinannut saada jalkojani liikkeelle. Siinä me sitten ykkösenä pällisteltiin ja vielä enemmän hämmästyin kun olimme ainoat jotka saivat myös SA:n. No tytär kiljaisi sieltä kehän laidalta, " ei helvetti ne voitti". Eli emme sitten lähteneetkään heti pois vaan pitihän meidän jäädä vielä paras narttu kehään. Sitten se jännitys vielä nousikin taivaaseen asti kun huomattiin ettei nuorten luokassa tullut yhtään SA:ta eikä myöskään AVO luokassa. Silloin olin jo toiveikas että jospa tällä reissulla meidän Nuppu saisikin sen ensimmäisen  Suomi sertinsä. Mutta sitten tulikin valioista yksi ja kaksi veteraaneista joista toinen veteraaneista nappasi sen Sertin mutta ei haittaa se oli kyllä tosi kaunis koira. Olin tosi iloinen tähän Nastolan näyttelysaavutukseen joka ei todellakaan tullut helpolla, siellä oli tosi kauniita koiria vastassa sekä tosi ankara tuomari arvostelemassa.

Nastola Tuomarina Tuula Plathan

JUN ERI, JUK 1 SA, PN4 VARASERT.

Sievä narttu, joka sopusuhtainen ja tasapainoinen. Hivin kaunis nartun ilme. Priima purenta. Oikein kulmautunut edestä ja takaa. Kaunis ryhti. Hyvä karvanlaatu, hapsut tulollaan. Erinomainen temperamentti, liikkuu tehakkaasti.



Koska olimme lähteneet pitkän matkan päähän niin käytimme hyväksi sitten tätä reissua ja pyörähdimme kahdessa näyttelyssä tämän viikonlopun aikana. Eli sunnuntaina olikin sitten vuorossa Mäntsälän näyttelyt jonne suuntasimme samalla porukalla sunnuntai aamuna. Vähän oli säheltämistä siinä aikataulujen osalta koska meinasi näyttää uhkaavalta että molemmat koirat ovat saman aikaan kehässä ja kehät oli ihan eripuolilla sitä näyttelyaluetta. 
Teltta ja muut tavarat olivat toisella puolella chihukehän vieressä joten sieltä oli sitten matkaa sinne cavakehään. Mutta onneksi cavapuolen kehän laidalta löytyi yksi ihana ihminen joka ystävällisesti lupasi soittaa meille milloin alkaa meidän vuoromme olla lähellä ja meidän olisi aika tulla sinne kehän laidalle odottelemaan vuoroamme.
Kävin kuitenkin varalta chihukehän kehätoimitsijalle sanomassa että jos meitä ei näy niin olemme kyllä tulossa mutta olemme toisella puolen näyttelyaluetta ja toisessa kehässä toisen koiran kanssa ja tulemme heti kun pääsemme. Mutta eihän meille sitten loppujen lopuksi tullutkaan mikään kiire vaan ihan rauhallisesti pääsimme vaihtamaan kehää ja koiraa.

Nitta pärjäsi taas tässäkin näyttelyssä erinomaisesti ja kotiin tuomisina meillä olikin tältä reissulta kaksi pokaalia. Olen kyllä tosi iloinen tuon meidän pienokaisen saavutuksista.

Mäntsälä Tuomarina oli Hans Van De Berg, Alankomaat.

Pen 1, KP, ROP pentu.

7m. Very nice puppy and exelltrained. Like the size, and short back. Very nice expression and earset. Good pigmentation. Good markings, good fore chest, level topline good tailset. exellent moved.



No Mäntsälässä Nuppu ei sitten pärjännytkään, mutta siitä huolimatta meillä oli huippu reissu molempien koirien osalta ei ole mitään valittamista.

Nupun arvostelu oli seuraavanlainen.

Mäntsälä, Tuomarina Jussi Liimatainen.

JUN ERI.

Olemukseltaan siro. Erinomainen koko. riittävästi kaareutunut kallo ja hyvät silmät. Ryhdikäs kaula ja suora selkä. Erinomainen etuosa ja rungon vahvuus. Jyrkkä lantio ja niukat takakulmaukset. takaliike saisi olla tehokkaampi.

No se oli sitten tämän tuomarin mielipide meidän Nupusta, kauneushan on katsojan silmissä...


No tämmöinen reissu oli meillä tällä kertaa ja seuraavaa näyttelyä odotellaan, joka onkin jo viikon päästä Mikkelissä. Katsotaan miten meidän typyköiden siellä käy.

No koska noita pokaleita jo muutama on kuitenkin meidänkin pikkuisille siunaantunut niin alkoi tuo kodinhoito huoneen ikkunalauta käydä pikkaisen ahtaaksi joten kävin paikallisella osto- ja myyntiliikkeellä tässä yhtenä päivänä ja löysin sieltä aivan ihanan vanhan ikkunan.

 Siitä se ajatus sitten lähti ja kysyin voisivatko he tehdä tähän ikkunan ympärille sellaisen kaapin jonka saisin laitettua seinälle ja tämä ikkuna toimisi siinä niinkuin ovena. Onneksi he lupasivat sen minulle tehdä ja tällä viikolla sainkin puhelun että se olisi valmis. Siitä tulikin aivan huippu ihana, en edes osannut kuvitellakaan miten ihana siitä lopulta tulikin.



Eli ovena tässä on nyt tuo vanha ikkuna ja runko on tehty vanhan ladon purku laudoista.


Koska tämä oli tarkoitus laittaa tuohon seinälle, niin tähän oveen on laitettu sellaiset pumppusaranat jotka pitävät tuon oven sitten ylhäällä.



Vinkkasin miehelle joka täällä asuu että olisi kiva laittaa tuohon kaappiin vielä valot, niimpä hän kävikin ne sitten hakemassa lauantaina sillä aikaa kun olin töissä. Lauantai-iltana se sitten laitettiin tuohon seinälle ja niin pokaaleille tuli oikein ihana kaappi. 

Vasemmassa reunassa on Nupun pokaalit, seuraavaksi on Nitan, sitten Netan ja oikeassa reunassa Nellan. Alhaalle virittelin sitten vielä lopuksi kaikki nuo ruusukkeet jokaisen koiran pokaalien alla on jokaisen omat.


Sivulle ripustin sitten Lahdesta ostamiini kehyksiin nämä Nupun junnuvalion todistukset, ylimmäisenä on Liettuan sitten Viron ja alimpana tyhjä kehys odottelee Venäjän junnuvalion vahvistusta joka ehkä toivottavasti tulee lokakuussa. 


Muutenkin tämä vanha pojan huone on saanut vähän uutta sisustusta, nämä lamput ostin keväällä yhdelta facebookin kirppikseltä ja vävypoika asensi ne sitten tuohon kattoon juhannuksena. Eikös olekin aivan ihanat, itse ainakin tykkään.


Lauantai-iltana surffailin vähän tuolla tori.fissä ja ihan vahingossa silmiini sattui tämä ihana pöytä. En muuten hetkeäkään epäröinyt vaan laitoin myyjälle heti viestin että onko tämä vielä myytävänä. Onneksi oli, koska tänään sunnuntaina me sen kävimme sitten hakemassa, samaan kauppaan tuli vielä tuo vanha tuolikin. 
Vaikka tämä on ehkä joku antiikki pöytä niin siitä huolimatta vaikka joku minut hirttäisi niin aion maalata tämän ja tuon tuolin valkoiseksi kalkkimaalilla kunhan kerkeen.. 

 Koska tämä väri ei todellakaan käy minun tyyliini. Tuoliin pitää myös vaihtaa tuo istuin kangas sekä laittaa lisää jotain pehmustetta koska on muuten aika kova istua.


Tämmöinen viikko oli takana tälläkertaa. Oikein ihana viikko vaikka raskas olikin koska joka päivä heräsimme tyttöjen kanssa kello neljältä aamulla lenkille sekä työpäiviä tähän viikkoon oli laitettu 6, joten tämä päivä oli ainut vapaa päivä ja tulossa on myös 6 päivän työputki. 

Ensi viikon ainut vapaapäivä on sunnuntai joka meneekin siellä Mikkelin koiranäyttelyssä. Sieltä ei varmaankaan mitään menestystä tule, mutta käydään se nyt pyörähtämässä kun kerta sinne ollaan ilmoittauduttu. Sitten onkin enää  Kuopion kolmepäiväiset näyttelyt ja sen jälkeen meidän näyttelyt onkin sitten käsitelty joksikin aikaa. 

Oikein ihanaa kesäistä ja lämmintä heinäkuuta, nauttikaamme tästä lämmöstä koska ei mene pitkään kun taas vettä sataa ja pakkanen paukkuu....








Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak