Vähän koiranäyttelymietteitä tässä postauksessa meidän koirulien kuvakavalkadissa......Sekä Nupun lauantain arvostelukin joka ei mennyt ihan niin putkeen kuin perjantaina...

Niin se on pääsiäinen ja melkein alkaa meikäläisen tautikin olla selätetty, viikko syömättä niin sekin tekee jo heikkoa oloa, mutta eilen oli jo ensimmäistä kertaa nälkä. Joten luulen että tästä vielä henkiin jäädään, ja saadaan edes pikkaisen nauttia näistä vapaistakin ennenkuin pitää taas mennä töihin ahertamaan...Mutta vieläkin mainitsen että töihin tulo sairaana, pitäisi kieltää laissa näin ei työkavereiden tarvitsisi sairastaa ja menettää ansaittuja vapaa päiviä sairastaessa siksi että joku tulee sairaana töihin ja tartuttaa muut...En ole katkera mutta kuitenkin...

Tänään sain vähän jo siivottuakin ja laitettua muutaman pupusenkin tuonne pöydille, muut pääsiäiskoristeet saa tällä kertaa olla laatikoissa, en viitsi enkä jaksakaan niitä esille laittaa. Ehkä ne pääsevät sieltä pölyttymästä sitten ensi pääsiäisenä nyt menemme näillä.

Vaikka kunto ei ole ollut todellakaan vielä paras mahdollinen, niin siitä huolimatta pitihän meidän käydä Nupun kanssa tuolla näyttelyissä lauantainakin. Onneksi kaveri otti kyytiin niin ei ollut niin rankka reissu kuin perjantai, kun ei tarvinnut itse ajaa. Mitä nyt vähän hirvitti meitä välillä kun auto päästeli mukavia ääniä ja ei ollut ihan varma että pääsemmekö perille, mutta onneksi perille päästiin ja kerittiin ihan hyvin kehäänkin. No minulla ei ollut mitään kiirettä kehään, koska se oli vasta iltapäivän puolella mutta kaverilla oli vähän aikaisemmin. 

Nuppu ei paljon viittinyt tressata vaan kaivautui tuonne fleecepeiton väliin ottamaan pienet torkut. Vähän ennen kehään päästyä hän kyllä virkosi ihan kivasti ja ainakin omasta mielestäni esiintyi tänäänkin ihan mallikkaasti. Kuvia ei tästä esiintymisestä nyt ole koska olin itse kehässä Nupun kanssa ja ei ollut toista kuvaajaa paikalla. Mutta emme me tarvitse tästä esiintymisestä kuvia koska arvostelukin oli se mitä epäilinkin. Ei tullut edellisen päivityksen jälkeen arvailuja siitä kun sanoin että EH tulee ja niin tulikin.

Eli lauantain Nupun arvostelu meni näin:

JUN EH JUK 2

Tuomarina Savolainen Tuula

Kirjallinen arvostelu: 

10 kk. Hyvä asenne, toivoisin raajakorkeutta hiemen enemmän, hyvä ylälinja &pään muoto. Tummat silmät, hyvä korvien asento. Erinomainen purenta &eturinta. Tilava rintakehä, joskin lyhyt rintalasta. Hyvä takaosa, olkavarret voisivat olla viistommat. sivuliikkeessä etuaskel hieman korkea. saisi liikkua tehokkaammin. Hyvä häntä & hapsut.

No ei mikään huono arvostelu. Tällä mennään taas nyt kun ei muutakaan voida. Mutta onneksi mieltä ylensi se perjantain arvostelu ja tällä kertaa ei voi kuin sanoa että voi voi, aina ei voi voittaa ei edes joka kerta. Tämä oli tämän tuomarin mielipide ja siihen on meidän taas tällä kertaa tyydyttävä mutta parempaa odotellaan tulevaisuudessa. Eihän Nuppu ole kuin vasta 10kk joten parannettavaa on vielä rutkasti eikä koira ole vielä mitenkään valmis tuon ikäisenä.

Mutta entäs tämä meidän pieni Nitta.... Tämä on kyllä semmoinen sydänten särkijä että oksat pois. Tästä odotamme paljon onhan se kuitenkin oma kasvatti ja siksi odotukset ovat korkealla. Heinäkuussa olisi meidän pikkuisen aika sitten kokeilla ensimmäistä kertaa sitä näyttelyharrastusta pentuluokassa. Pöydällä me seisomme jo aika nätisti ja nyt pari kertaa on tämä pikkuneiti seisonutkin jo kun olen tarjonnut namipalaa. Meillä ei opeteta istumaan vaan kaikki koirat seisovat silloin kun haluavat jotakin, näin saamme ne koulutettua jo pienestä pitäen näyttelynsaloihin.

No entäs tämä Nuppu pieni mutta pippurinen. Niinkuin tuo tuomarikin sanoi "oikea asenne", se tällä neidillä kyllä on. Vaikka tuomari sanoisi mitä niin tiedän että hän on oikea kaunotar, valitettavasti olen puolueellinen mutta lauantain näyttelysää Nuppu oli kyllä kaunein kisakavereihin nähden. Mutta niimpä lauantaina toinen junnuista sai kyllä ERIn muttei muuta ja me olimme toisia. Tämä toinen junnu oli jo vuoden vanha joten hänen pitikin olla kehittyneempi kuin meidän Nuppu, vaikkakin Nuppu kyllä voittaa kaikki tuolla turkillaan, se on kyllä huippu.Vaikka tässä nyt oma kehu haiseekin niin oisittepa nähneet sen toisen koiran, eihän sillä ollut kyllä noin nättiä turkkia kuin Nupulla. Jos ei muuten pärjättäs niin ainakin tuon turkin puolesta olemme hyviä jollei erinomaisia.....

Ja tuo häntä on hieno! Vähän on huono kuva mutta katsokaa nyt tuota on se niin kaunis. Pakko on hokea itselleni että se on kaunis kyllä me sillä vielä ne Sertit tulemme ottamaan. Onhan meillä vielä aikaa toista vuotta, eihän tässä mikä kiire ole. Ja mitäs me sitten tehtäisiin jos me nyt jo ne sertit napsisimme itsellemme, ei olisi mitään mahdollisuutta sitten lähteä kotoa pois ja viettää laatuaikaa Sonjan, Sisun ja Nupun kanssa....

Entäs tämä meidän rokkikukko....hah haha haa....Nella on ihan surkimuksen näköinen. Vaikka nämä kaksi vanhempaa neitiä ovatkin pääasiassa kotikoiria tällä hetkellä ja Nellakin oli päässyt vähän ränsistymään pentujen jälkeen niin tänään oli heilläkin sitten pesu ja buunauspäivä. Rokkitukkaa ei kyllä leikattu vaan korvat harjattiin sekä tassukarvat siistittiin. Vaikkei näyttelyissä käydäkään näiden neitien kanssa niin siitä huolimatta pitäähän tytöt pitää nättinä kotonakin. Pikkuisen oli neidillä päässyt nuo tassukarvat pitkäksi ja olikin homma saada ne leikattua siistiksi, eipähän hiekka eikä mikään muukaan tartu tuonne anturoihin eikä karvoihin ja kantaudu sisälle.

Katsokaa nyt tätä meidän pikkuista. Eihän tuo seisonta ihan täydellinen ole mutta hyvään suuntaan ollaan menossa. Kyllä siitä vielä meille yksi näyttelykaunokainen tulee.... Toivottavasti myös muut sisarukset tulevat pärjäämään näyttelyssä, sehän on kasvattajan hartain toive. Oikein innolla odotan näiden pikkuneitien yhteisiä ryhmäkilpailuja, tiedättekö että jos joku toinen näistä tyttäristä voittaa niin olen tosi onnellinen. Vaikka me Nitan kanssa kuljemme muuallakin niin luulen että kuitenkin satumme muiden siskojen kanssa samalla apajalle.

Ihan on tällä neidillä emänsä korvat tosi kauniit. Pää on vielä vähän pieni mutta ainakin takakulmaukset näyttäisi olevan tosi hyvät. Sekä otsapenger on tosi hyvä. Onhan hän vielä vähän honkkeli mutta niinhän nämä on kaikki tässä iässä, pitkä jalkainen on niinkuin äitinsäkin. Karva on tosi silkkinen ja suora ei mikään kikkurakarvainen tule tästä neidistä. Tämä olikin ainoa koko pentueesta jonka turkki oli samanlainen kuin äidillään.

Nami palan takia tehdään ihan mitä vaan. Tässä näyttää tosi luikulta mutta kyllä hänellä on jo lihasta tullut jalkoihin ja selkään. Eikä se mikään ihme ole kun äitinsä kanssa viilettää tuolla lumihangessa eikä muuten yhtään huonommaksi jää äidistään. Perässä pysyy tosi hyvin.... 

Lenkillä emme vielä ole pikku Nitan kanssa käyty koska ensinnäkin tämä tauti on vienyt meikäläiseltä mehut sekä on ollut liian kylmä mennäkään tuonne pitkille lenkeille. Mutta kunhan tämä tauti saadaan taltutettua ja kelit kohdilleen niin Nitta lähtee kokeilemaan niitä uusia valjaita sekä myös sitä uutta takkia. Ostin silloin Lahdesta myös sen flexin jakajan johon laitankin sitten tämän neidin Nupun kanssa, näin saadaan Nupullekin vähän virtaa ja lihasta kun se viilettää tämän viikarin kanssa samassa hihnassa.

Nyt on Nella pesty ja buunattu. Käpälätkin on tällä kertaa tosi siistit ja tuo rokkitukkakin on kammattu. Nella on ainakin omasta mielestäni tosi kaunis vaikkakin ei mikään huippu yksilö olekaan. Näyttelyissä kuitenkin on pärjännyt ihan hyvin ja mieli tekisi vielä joku päivä se siellä vielä käyttääkin. Häntä karvoja ei tällä hetkellä ole yhtään eikä myöskään hirveästi ole perskarvojakaan joten pitää ainakin odotella että ne kasvaa jos joku päivä pyörähtäisi vielä näyttelyissäkin. Saattaa olla että ikä alkaa jo painaa ja ei enää pärjää noiden nuorten kanssa mutta ehkä sitten joskus vaikka veteraanina myö Nellan kanssa pyörähdettään kehässä se jää nähtäväksi.

No tulihan se rokkitukkakin sieltä....hah haha haa.... Mamma vähän kiusasi joten Nella ei oikein miusta nyt nytkkää....

Entäs Netta meidän ihana rakas ikäneito. Kyllä harmittaa ihan hitokseen etten saanut tästä neidistä meille jälkeläistä. Mutta eihän aina voi onnistua, eihän ihmisetkään aina saa lapsia vaikka haluaisi. Netasta olisi tullut tosi ihana äiti, sen uskon. Vaikkakin se aina silloin tällöin Nitalle ärhenteleekin, no ymmärtäähän sen kun vanhaksipiiaksi jäi ja tuommoinen riiviö hyppii silmille... Mutta kuitenkin välillä leikitäänkin. Netta on kyllä aivan ihanan rakkauspakkaus ja olen tosi kiitollinen Kaarinalle että olemme saaneet tämän rakkauspakkauksen perheeseemme. Mies on nimittäin ihan myyty Netasta......Netan näyttelyura jatkuu sitten veteraaneissa sen olen hänelle luvannut. Vielä on siihen aikaa yksi vuosi ja jos kaikki on kunnossa ja Netta on terveenä niin silloin pyörähdämme tämän neidin kanssa kehään. Toivottavasti silloin tuomarit tykkää tästä meidän ikäneidistämme, se jää nähtäväksil.

Korvat meidän pitäisi vaan saada jotenkin kasvamaan, tai oikeastaan korvakarvat. Netan ja Nellan ero on siinä että Netalla on ollut kokoajan ihan onnettomat korvakarvat mutta sitäkin tuuheampi häntä ja perskarvat, sekä turkki on paljon paksumpi ja kiharampi. Jotakin meidän pitää tässä vuoden aikana Netan kanssa tehdä että saisimme nuo korvat vähän tuuheammiksi.

Siinähän ne nyt ovat mummi ja "lapsenlapsi"...Ihan hyvin ne tulee toimeen vaikkakin Netta näyttää tuolla oikein arvonsa tuntevalta ikäneidolta... Mutta Nitta ei vähästä pelästy, Netta saa ärhännellä Nitalle ihan miten vaan Nitta vaan jatkaa kiusaamista... On ne kyllä yksiä rakkauspakkauksia molemmat....

Nitta neiti ottaa välillä etäisyyttäkin näihin muihin riiviöihin. Kyllä se on kaunis, vaikka taas itse sanonkin. Tavoitteet on korkealla tämän neidin kohdalla ja niinkuin tyttäreni sanoikin entäs jos......tästä tuleekin se maailmanvalloittaja....no heh heh... Mutta koska nyt testailemme Nupun kanssa tuota maailman valloitusta noiden Pietarin ja Viron näyttelyiden suhteen niin ehkä me sitten tämän neidinkin kanssa saamme mainetta ja kunniaa myös sieltä rajojen takaa.... Se jää nähtäväksi...

Vaikkakin olemme Nupun kanssa käyneet vasta viisi näyttelyä ja meinasin jo laittaa pillit pussiin, niin olisinhan ollut ihan hölmö kun miettii että Netan kanssa aikoinaan ravattiin yli 50 näyttelyä ja saatiin yksi serti, 2 varasertiä ja yksi casib niin näinkö vähällä me olisi sitten Nupun kanssa luovutettu ja toinen on vasta 10 kk. No ei todellakaan, tästähän tämä vasta alkaa ja jos se sama 50 näyttelyä juostaan Nupun kanssa niin silloinhan voi vasta sanoa että huh huh... 

Ei näiden koirien kanssa ihan helpolla ne sertit mukaan lähde. Kun miettii myös sitä kun 25 vuotta sitten oli minulla Suomenlapinkoira jonka kanssa tiesi aina kehään mennessään että nyt tulee serti niin näiden seurakoirien kanssa se ei ole ollut ihan niin itsestään selvää. Mutta mitäs muuta sitä tekisikään harrastuksenaan kuin kiertelisi noita näyttelyitä ja saisi hyviä kavereita niin mikäs sen parempaa...

Ja jos ei olisi käynyt tämänkään neidin kanssa niitä 30 näyttelyä niin ei olisi  viisi pientä kaunista tytärtäkään tällä äidillä ja vielä mikä parempaa niin tyttärillä maailmanparhaat kodit joissa rakastetaan tyttösiä sellaisena kuin ne ovat. Ja mikä olisi vielä parempaa jos nämä pienet tyttäreet vielä jatkaisivat äidin jalanjälkiä ja nähtäisiin heidän menestymistään näyttelyissä.

Kaverini sanoi tosi hyvin eilen tuolta näyttelymatkalta tullessamme että vaikka ihmiset katsovatkin meitä hulluiksi tämän harrastuksen parissa niin pitäähän jokaisella joku harrastus olla. 

Kyllä tämä vähän hullulta kyllä tuntuu kun ensin ostetaan kalliilla rahalla lemmikki, sitten ajatellaan että jospa sitä käyttäisi näyttelyssä....No maksa lisää kalliit näyttelymaksut.....aja jonnekin hornankuuseen ainoana vapaapäivänä heti aamulla kukonlaulun aikaan....pese ja buunaa koira vielä edellisenä iltana monta tuntia......trimmaa vielä sitä koiraa tunti kaksi ennen esiintymistä.....odota kädet tuskan hiessä omaa vuoroasi.....yritä saada koira käyttäytymään hyvin....pyörähdä kehässä ukon tai akan edessä se 10 minuuttia ja se olis sitten siinä....tuli menestystä tai sitten ei ja sen jälkeen eikun takaisin ajamaan kohti kotia pettyneenä tai onnellisena....Kyllä on niin hullun hommaa kuin voi olla...

Eli koko näyttelyhomma on oikeastaan ohi 10 minuutissa, mutta sitten vituttaa monta seuraavaa päivää tai olet ko seuraavan viikon onnesi kukkuloilla. Mutta onneksi se vitutus laantuu kuitenkin ennen seuraavia näyttelyitä ja sama rumba jatkuu uudestaan. Niin että semmoista hullun hommaahan tämä koko näyttelyharrastus on mutta kuitenkin onhan siinä hyvätkin puolensa. 

No mitä ne on sen vitutuksen lisäksi. No ainakin itse olen saanut monta hyvää kaveria ja ystävää. Ilman tätä näyttelyharrastusta en ehkä olisi saanut yhtään koiranpentua myytyä, enkä myöskään ihanaa Nuppua olisi koskaan ymmärtänyt etsiä sieltä mistä tämä näyttelykaveri minulle vinkkasi. 

Ja muutenkin on tosi hyviä kavereita matkan varrelta tullut messiin ja voimme vaihdella kuulumisia sekä onnitteluja jokaisen menestyksestä enkä ole kenellekkään ollut koskaan ns. kateellinen siitä että he olisivat menestyneet vaikka itse emme menestyisikään juuri tuossa näyttelyssä. Minusta kaikille on suotava menestyminen vaikka se olisi kilpailukaveri niin siitä huolimatta. 

Olen myös seurannut eri kehiä siitä että juuri se koira mikä menestyi niin ei välttämättä olisi ollut minun valintani mutta koska tuomari tekee valinnan niin silloin on vaan hyväksyttävä sen koiran voitto minkä tuomari on valinnut.

 Joskus vaan tuntuu myös siltä ettei tämä kyseinen tuomari ole viitsinyt lukea rotumääritelmää, ennen arvostelua mutta sitähän tämä, on ihan vaan kaikille tiedoksi että monellakin tuomarilla on useamman rodun tuomarointi valtuudet vaikkakaan hän ei välttämättä ole perehtynyt juuri tähän arvostelemaansa rotuun, silloin saattaa tulla aika pahoja yli lyöntejä joista olen tainnut tässä muutaman kerran mainitakin.

Vaikkakin näytteyissä käy paljon porukkaa niin siitä huolimatta nykyisin on valitettavan usein että tutut naamat eri tuomareiden kohdalla vaan pärjää paremmin kuin toiset, silloin on valitettavasti kysymys siitä pärstäkertoimesta. 

Toisaalta on myös tuolla näyttelyissä kiva kuunnella aina sivukorvalla kun kerrotaan esim. siitä että kasvattajan kannattaa esittää tämä minun koira koska hänellä on pärstää tuolle tuomarille ja silloin se koira pärjää paremmin. 

No onhan kasvattajan näyttämisessä hyvätkin puolensa, vanha näyttelykonkari kasvattaja tietää mistä mikäkin tuomari tykkää ja osaa tuoda esille koiran parhaat puolet. Vaikkakin ainakin omasta mielestäni minä haluan esittää omat koirani vaikken niiden parhaita puolia osaakaan tuoda esiin jokaiselle tuomarille. Mutta minä haluan opetella ja ehkä opinkin joskus. 

Toinen asia jonka olen myös kuullut ja pistänytkin merkille on se kun osa ihmisistä tulee näyttelyihin tutustumaan eri rotuihin, jollakin saattaa olla myös hakusessa joku rotu jonka hän itse haluaisi itselleen. 

Näin usein näyttelyssä sitten haluaisi vaikka jutella tiettyjen rotujen kasvattajien kanssa ja kysyä heiltä vaikka oisko heillä tiedossa mistä voisi pentua kysellä. No kuulimpa tässä yhdessä näyttelyssä myös sen että juuri tällainen pennun ostaja oli mennyt eri rotujen kehän luokse ja yrittänyt kysellä siellä kaikkea tästä rodusta. 

Häntä oltiin vaan mulkailtu tai sitten ei oltu sanottu yhtään mitään...aika outo...Ymmärrän kyllä jos on ollut huono päivä niin silloinhan ei hirveästi viitti mitään kellekkään sanoa koska vituttaa ihan suunnattomasti, mutta toinen näistä oli ollut tosi hyvin pärjänneitä ja upeita koiria niin ei oltu vittitty sanoa tälle ihmiselle yhtään mitään. 

Ihmettelen suorasti tämmöistä käytöstä, juuri tuossa tapauksessahan olisi pitänyt kehua ja olla oikein innoissaan jos joku tulee kyselemään ja kehumaan miten hienot koirat ovat....Itse ainakin olen antanut silittää koiraa sekä jutellut ihmisten kanssa vaikka ei oltaisi pärjättykään, vaan on ihanaa kun ihmiset tulevat juttelemaan ja kehumaan kuinka kauniita ja ihania koiria sinulla on vaikkeivat he olisi edes pärjänneet koko näyttelyssä...

Olen kuitenkin onnellinen omista koiristani ja haluan myös sanoa sen muillekin.

Tämmöinen näyttelypläjäyspostaus tällä kertaa, minusta on mukava kertoa teille millaista tämä hulluharrastus on. Jottei jää kenellekkään epäselväksi että tämä on rahaa, hermoja ja kaikkea muuta vievä harrastus mutta kuitenkin se antaa myös paljon vaikkei hirveitä menestymistä tulisikaan.

 Itse olen todellakin kiertänyt kymmeniä ja kymmeniä kertoja näissä näyttelyissä ja on tullut menestystä ja ei ole tullut menestymistä mutta siitä huolimatta en varmasti ikinä tätä lopettaisi jos vaan hengissä pysyn ja saan pidettyä nämä rakkaat karvajalat myös kunnossa ja heidän kanssaan voidaan jatkaa tätä vielä vanhana mummonakin ja ehkäpä se pikkuinen tyttärentyttö vielä joku päivä kulkeekin mummin kanssa näissä näyttelyissä ja ehkä saan hänestä vielä hyvän handlerinkin tuleviin koitoksiin...

Tämä pääsiäisviikonloppu on ollut raskas koska en ole vielä ihan täysin terve ollut, mutta luulen että tällähetkellä elämä alkaa voittaa ja voin myös nauttia näistä kahdesta vapaa päivästä ennen kuin alkaa taas työt. Tiistaina meillä onkin sitten Nupun kanssa taas eläinlääkärillä käynti, ei onneksi minkään sairauden takia vaan käydään napsimassa taas yksi matolääke sekä passiin tulee merkintä kliinisestä tarkastuksesta sitä Pietarin reissua varten.

Näin se vaan tuo boxi on vielä tuossa eteisen lattialla koska turhahan tuota on tuosta poiskaan siirtää. Tiistaina matkaamme sillä sinne eläinlääkärille ja perjantaina Nuppu matkustaa tuossa kohti Venäjän Pietaria johon nämä kaksi hullua on taas matkalla. 

Pakko vielä kertoa sellainenkin että sain viime viikolla viestin jossa minua pyydettiin kaveriksi huhtikuun lopussa Rakvereen ja toukokuussa Moletainin näyttelyyn Liettuaan. Muuten kiinnostaisi ihan hitokseen mutta luulempa etten ihan heti saa noita vapaita sovitettua noihin aikoihin eikä oikein tuo rahatilannekkaan ole suotuisa heti tuon Pietarin jälkeen. Sitten pitäisi kuitenkin jo varautua kesäkuun alussa sinne Viron näyttelyihin joten pakko oli valitettavasti sanoa ei, mutta harmittaa ihan vietävästi, ehkäpä kesällä tai sitten syksyllä matkaamme Nupun ja Nitan kanssa vielä jonnekin näiden rajojen ulkopuolella, se jää nähtäväksi.

 Mutta ette usko kun mieltä ylensi tuo viesti, että ihanko oiken minuako pyydetään jonnekin ulkomaille näiden pienten karvajalkojen kanssa, vähänkö olin otettu... Mutta tätä tarkoittaa rakkaus tähän lajiin se yllättää joskus negatiivisesti mutta myös positiivisesti ja näin se pitää ajatella. Ottaa kaikki ilo irti tästä harrastuksesta.... Toivon että minun kasvattijeni omistajat myös saavat pistoksen tästä näyttelykärpäsestä ja voimme jatkossa ihailla meidän pikkuisten menestystä, toivotan heille oikein paljon menestystä pikkuisten kanssa...

Tässähän tämä menikin mukavasti tämä pääsiäispäivä ja sain kertoa teille tästä näyttelyrumbasta ja kuinka se on vienyt minun sydämeni ja olen saanut myös paljon ihania kavereita sekä mikä parasta olen päässyt reissaamaan ja saanut olla poissa kotoa.

Eikä tietenkään tämä olisi mahdollista ilman näitä minun rakkaita karvatassujani, iso kiitos kuuluu heille siitä että ovat jaksaneet lähteä minun mukaani ja ovat myös kestäneet minun suukotteluni kun olemme pärjänneet tai sitten myös minun kiukkuiluni siitä kun kaikki on mennyt päin persettä. 

Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa teille lukijoilleni ja toivottavasti jaksoitte lukea minun sepustukseni ja ajatukseni tästä näyttelyhommasta....

Seuraava postaukseni onkin varmaan sieltä Vennääjän mailta Isosta Pietarin kaupungista siihen saakka oikein mukavaa huhtikuun ensimmäistä viikkoa!!!