Hae tästä blogista

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Juhannuksen jälkeistä elämää....puutarhassa on alkanut kukkimaan...ja tämän kaiken kruunaa uusi perheenjäsenemme Nuppu!!!


Heissan taas, vihdoinkin pääsin taas tänne blogin kimppuun...Juhannuksen jälkeen on vietetty aika odottavaista elämää...odotettu on että tulee lämmintä ja puutarhassa alkaa todellinen kukkaloisto sekä myös sitä päivää milloin meidän uusi perheenjäsenemme saapuu kotiin...Voiko ihminen olla enää tämän malttamattomampi mitä minä olen ollut nämä kaksi viikkoa....

Onneksi kuitenkin nuo luonnonkukat piristävät tätä meidän elämää....Aamulenkillä keräsin yhtenä aamuna näin kauniin kimpun tuohon keittiön pöydälle...värinä tietenkin valkoista ja vaaleanpunaista...


On ne vaan kauniita nuo lupiinin kukkaset ja niistä saa tosi kauniita sekä näyttäviä kimppuja noihin maljakoihin...


Taas oli loppuviikosta meillä edessä näyttelyreissu, tällä kertaa se suuntautui Tuusniemelle itä-suomeen savolaisten vieraaksi...Perjantai-iltana olikin sitten noiden meidän prinsessojen pesuaika...Nettaa ei oikein nuo pesut kiinnosta joten niin nolona se sitten tuossakin kuvassa poseeraa vaikka onkin kaunis puhdas Netta...


Nella ottikin sitten pesujen jälkeen oikein kunnon pyörähdys spurtit joten ei meinannut kuvaa saada ollenkaan...



Viikolla tuntui että töiden jälkeen oli puhti poissa kaiken uuden opettelun rinnalla mutta on se vaan niin antoisaa ja virkistävää tuo puutarhan hoito että stressaavan työpäivänkin jälkeen sitä löytää kuin löytääkin itsensä tuolta kukkapenkistä... Niimpä sitten tulikin yhtenä iltana tuokin kukkapenkki puhdistettua kaikesta rikkaruohosta ja nythän se näyttääkin paljon kivemmalta....


Samalla kitkuu innolla sai tuostakin penkistä nuo saviheinät kyytiä..


Alku keväästä leikattiin nuo kotipihasta aikoinaan tuodut juhannusruusupensaat matalaksi ja koska nyt niistä oli helppo kitkeä nuo kaikki rikkaheinät sekä nokkoset pois niin eihän sitä malttanut olla menemättä sinne nokkospuskaan vaan vaikkakin vähän poltteli ja jalat sekä kädet olikin sitten nokkosten rakkuloille polttamia niinvaan sain nekin juuret puhdistettua....


Paljon hienommaltahan se rupesi näyttämään ja paljon helpommin pystyy nyt ruohonleikkurilla ajelemaan kun näkee missä on puskaa ja missä rikkaheinää...


Sunnuntai olikin sitten näyttelypäivä ja pyörähdettiin näiden neitien kanssa siellä...Hirmuista näyttelymenestystä sieltä ei saatu mutta tiedetäämpähän mitä mieltä tämä tuomari oli meidän neideistä...

Tuomarina toimi Mello Jose Hornem De, Portukalista
Nellan arvostelu oli AVO ERi, AVK 4

Kirjallinen arvostelu kuului näin:
Feminine head, well set ears. correct front, Nice ribcage, correct topline a fail set. Nice rear argulation. Moves with a nice reach, a bit wide in front...

Netan arvostelu oli AVO ERI AVK 5

Kirjallinen arvostelu kuului näin:
Nice feminine head, chest coula be a bit deeper, Nice front and feet. exellent ribage nice topline correct rear argulation. Moves freally.


Samalla reissulla pois tullessa kävin  moikkaamassa tätä meidän uutta pientä tulokasta...Voi helkkari kun se on niin söpö.... Olen täysin rakastunut tuohon pieneen suloiseen karpapalloon....


Pakko oli ottaa yksi kuva tuosta kesähuoneestakin kun se on nyt täydessä kukkaloistossa...


Näyttelyreissun jälkeen nautiskelimme tyttöjen kanssa tässä kesähuoneessa ja huomasin että meidän pienet olivat niin väsyneitä tuosta näyttelyreissusta että nukahtivat tuohon kesähuoneen sohvalle aivan ihanasti....


Siinä sunnuntaita vietellessä muistin että työkaverini jää eläkkeelle ensi viikolla ja arvelin että tekaisen hänelle kortin meiltä muilta työkavereilta... Varma en ollut että näinköhän he hyväksyvät tällaisen minun väkertämäni omatekoisen kortin mutta kokeilen kuitenkin....


Koska työkaverit olivat ostaneet hänelle Marimekon lampun niin ajattelin että toivotukseksihan käy valoisia eläkepäiviä....
Maanantaina sitten esittelin tätä korttia ja pyysin että he kirjoittavat tähän nimmarit jos hyväksyvät...Hyväksyntä tuli ja tämä kortti lähti työkaverille ilahduttamaan tulevia eläkepäiviä...


Vihdoinkin tuli noita aurinkoisiakin päiviä tänä kesänä ja eikös Nella ota kaiken ilon siitä irti...Nella nauttii oikein täysin siemauksin auringosta...


Niin alkoi lämmetä tuo kesähuonekin näistä muutamista auringoisista päivistä joten avasin molemmat ovet ja tuuletin vähän kesähuonetta....Näin meillä oli muutamana päivänä avoimet ovet!!!


Seuraavallakin viikolla oli vähän puutarhaterapiaa, kukkapenkin kitkemisen kera...terassin kupeessa oleva kivikkopenkkikin pudistui ylimääräisistä rikkaruohoista...


Posti toi eräänä päivänä nämä tyttären lähettämät kantotalojen puutarhan hoitovälineet...Nyt voivat peikotkin vähän hoidella tuota puutarhaansa oikeilla välineillä..


Ja alkoihan se vihdoinkin tuo puutarhakin kukkimaan..valkoinen hopeahärkki kukkii valkoisena noiden jaloritarinkannusten juurella..

Jaloritarinkannuksetkin alkavat kukkimaan sinisenä tuossa terassin vieressä..


pienet lumipalloheisipensaatkin ovat täydessä kukassa tuossa etupihalla...


Nämä juhannusruusut eivät varmaankaan tänä kesänä enää kerkeä kukkimaan...Mutta ehkä ensi kesänä saamme sitten nauttia tämänkin kesän edestä kauniista kukkaloistosta...


Isossa penkissä alkavat myös nuo päivänliljat aloitetta tuota kukkimista...

Kevään pieni kukkija aloittelee näköjään uudestaan kukkimaan näin keskikesälläkin...


Isonpenkin isot unikot ovat myös täydessä kukassa...Nämä ovat myös niitä yllätys kukkijoita joita en edes tiennyt tuonne  kukkapenkkiini laittaneenkaan...


Iiriksetkin aloittelevat kukkimista myös tuossa isossapenkissä, kohta on isokin kukkapenkki täydessä kukkaloistossa...






Aidan juurella olevat kuunliljat ovat pöyhtyneet parin viikon sisällä aivan kummasti ja näyttävät tosi ihanilta...


Suihkulähteen ympärilläkin on jo alkanut kukkimaan....nämä iirikset loistavat tuon pikkusydämen rinnalla aivan ihanasti..


Samoin tässä penkissä myös nämä päivänliljat ovat kohta täydessä keltaisessa kukassa...


Tien vierella olevassa kukkapenkissäkin nuo isot kuunliljat toivottavat tulijat tervetulleeksi komeudellaan...


Vanhan rötiskö aitan päädyssä oleviin vanhoihin ruosteisiin peltilaatikoihin kävin tuolta puutarhan alennusmyynnistä ostamassa muutaman tommoisen pikku kukan...saa nähdä tuleeko tuohon miten kaunis kukka loisto...



Samalla alennusmyynti reissulla ostin myös tuohon penkkiin muutaman kesäkukan kun näyttäisi siltä ettei siihen talven jäljeltä mitään muutakaan enää nouse... kelloköynnöksen ostin tuohon seinän vierustalle nousemaan kun humala oli päättänyt kuolla viime talvena tuosta kohtaa....


Pari kappaletta ostin siis noita kelloköynnöksiä tuohon ja tuo yksi humala tuolla reunassa näyttäisi kuitenkin selvinneen viime talvesta. Jos vaikka jostain saisi vielä tuota köynnöshumalaa lisää jotka voisi istuttaa uudestaan tuohon...



Niin se vaan alkaa meidänkin pihassa kohta kukkaloisto...


Taas oli tämän viikonloppuna näyttely reissu tiedossa, nämä neidit joutuivat taas pesulle...Voi helkutti kun niitä nolottaa sitten aina tuon pesun jälkeen..


Seuraavaksi olikin sitten pesun jälkeen näyttelybuunaus...Hienot leidithän niistä tuli mutta saa nähdä mitä mieltä se tuomari taas on....sitä kun ei koskaan tiedä....


Näyttelyiden jälkeen ajallinkin sitten hakemassa meidän uuden perheenjäsenen eli Nupun kotiin...Aivan ihana pallerohan se onkin...Nettaa ei paljon kiinnostanut koko pallero vaan hän oli vähän sitä mieltä että ei kai taas...Mutta Nella oli heti tutustumassa ja loppujen lopuksihan nämä kaksi nuorempaa alkoikin sitten leikkimään..


On se vaan niin ihana!!


Siinä Nupun kanssa kierrellessäni huomasinkin että puutarhassanihan oli alkanut lisää tulla kukkia...alapihalla tuolta metsästä kaivamani ruusu oli puhjennut kukkaan ja kukki kauniita vaaleanpunaisia kukkia..



Samoin alapihalla lammen juurella olevat päivänliljatkin loistivat keltaisena auringon kanssa...


Nyt oli myös viikonlopun aikana helähtäneet keltaiseksi myös tuossa tien vierellä olevassa kukkapenkissä nuo päivänliljat...



Lopuksi päätän blogin tähän meidän pienen Nupun kuvaan kun hän uupui kesken tutustumisen ja on niin syötävän suloinen silloinkin kun nukkuu....



Oikein ihanaa heinäkuista viikkoa kaikille, oli oikein mukava kun käväisit taas blogissani toivottavasti saavut seuraavallakin kerralla...Saattaa olla että seuraava päivitykseni tulee taas kahden viikon päästä koska ensi viikonloppuna on vähän muuta puuhaa enkä kerkee silloin varmaankaan päivittämään....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi kiva lukea käynnistäsi blogissani...Olisitko kiva ja jättäisit jäljen käynnistäsi..:)