Siirry pääsisältöön

Juhannusviikon tapahtumia sekä lomanviikon aloitusta.., juhannuksen juhlintaa sekä puutarhakiertelyä omassa puutarhassa!

Heissan taas! Oikein mukavaa Juhannuksen jälkeistä aikaa kaikille lukijoilleni....

Minulla juhannusviikko olikin kesän ainut kesälomaviikko joka aloitettiin maton pesulla...Kun noita sääennustuksia seuraili niin vähän hirvitti alkaa noita mattoja pesemään kun tuntui ettei yhtä poutapäivää ole koko viikossa...Mutta rohkein mielin minä kuitenkin maanantaina kannoin nuo matot pihalle sekä tuonne terassille ja kävin tuon meidän painepesurin tuolta autotallista hakemassa....

Vesisadetta oli luvattu iltapäiväksi joten ajattelin herätä aikaisin ja pestä nuo matot heti seitsemän jälkeen aamulla niin vähän oli siis toivetta että kerkeävät kuivumaan ennenkuin sade yllättää...

Niimpä sainkin kaikki matot pestyä jo ennen puoltapäivää ja virittelin ne tuohon kaiteelle kuivumaan....
Kuuden jälkeen se sadekin sitten alkoi joten yllätys yllätys matot oli kuin olivatkin kuivat ja näin sain juhannukseksi puhtaat matot lattialle....


Mattojen pesun lomassa olikin mukava nautiskella kahvikupillisia tuossa terassilla ja nauttia auringon paisteesta...


Vaikka olin lomalla tämän juhannusviikon, niin siitä huolimatta olin niin itsekäs että meillä kävi tämä vakkarisiivoaja tekemässä Juhannussiivouksen ja itse lähdin humputtelemaan äidin kanssa tuonne naapurikaupunkiin.....

Olin siis varannut tämän siivoajan jo ajatsitten kun en tiennyt että saan pitää nuo ainoat lomapäivät tällä viikolla, ensin meinasin että perun koko siivoajan ja siivoan itse kun nyt kerran olen lomalla, mutta sitten minuun iski itse pirulainen ja ajattelin että eihän minun tarvitse sitä yhtä ainoaa lomaviikkoa pilata sillä että yksi päivä menee taas tässä huushollin siivoamisessa joten annoin itselleni periksi ja päästin siivoajan tulemaan ja itse lähdin humputtelemaan....

Äidin kanssa kiertelimme muutamia kauppoja ja kuinka ollakkaan löytyihän se tänäkin kesänä tämä kerrattu vaaleanpunainenlopelia- amppeli tuonne kesähuoneeseen...en muuten arponut ollenkaan että otanko vaiko enkö ota vaan se lähti ihan heti mukaani kun sen kerran olin löytänyt....


Olin myös samalle reissulle sopinut että käyn tätä meidän pientä Nupputyttöä katsomassa...Siis en ollut varma vielä ennen menoa että otanko todellakin tämän pienen meille asumaan, mutta kuinka ollakkaan sehän sulatti kuin sulattikin minun sydämeni ja näin sovimme että kahden viikon päästä tämä Nuppu tulee sitten meille.....Eihän tätä pientä voinut mitenkään vastustaa....


Aivan ihanaa oli viettää lomaa kun koti oli siivottu ja sain vielä torstaina tuon nurmikonkin leikattua ja muutenkin kaikki kuntoon juhannusta ja tulevia Juhannusvieraita varten...Juhannusvieraina meille olikin tulossa tytär avomiehensä kanssa, sekä tietysti kaksi pientä nelijalkaista mummonmussukkaa....
Siinä tytärtä odotellessani olikin mukava nautiskella kahvia tuolla kesähuoneessa ja lueskella Kodinkuvalehteä...Ja niinkuin kuvasta näkyy villasukat jalassa ei ollut todellakaan mikään hullumpi idea sillä vaikka olikin kesä ja kohta Juhannus niin ilma ei ollut mitenkään lämmin....


Vaikka villasukat lämmittikin sopivasti jalkoja niin vielä enemmän lämmitti kun Nettakin halusi tulla tietysti siihen jalkojen päälle vahtimaan ettei mamma häviä mihinkään....Nettakin nauttii kesästä ja siitä että mamma on kotona!!


On aivan ihanaa että luonto on täynnä kukkia ja joka päivä saa kerätä aina uuden sekä uudenlaisen kukkakimpun maljakkoon....Juhannukseksi kävin myös tuonne takaterassille hakemassa tommosen kauniin kesäisen kukkakimpun tuohon mustaan maljakkoon..Tuo musta maljakko käykin eritoten nyt tuohon takaterassin pöydälle koska noissa uusissa pehmusteissa on myös nyt tuota mustaa....



Meillä Juhannusta vietettiin aluksi kotona terassilla grillatessa ja nautiskellessa erilaisista juomista..Tytär teki äidille aivan erikoisen cocktailin..Oli muuten hyvää....


Juhannusiltana kävimme myös katsomassa kokkoa tuolla naapurikylässä, tämmöinen kokko on joka Juhannus heillä tuolla pellon reunassa...Olikin muuten komea kokko!


Kokon jälkeen suuntasimme sukulaisten savusaunaan ja savusaunomisen lomassa paistoimme nuotiolla herkullisia vaahtokarkkeja jälkiruoksi...En muuten ollut koskaan aikaisemmin tommoisia syönytkään, mutta hyviä olivat....


Juhannuksena sain myös myöhästyneen äitienpäivälahjan tyttäreltä...eli savustimen josta olin joskus puhunut että olisi kiva jos meilläkin olisi....Siinä sitten Juhannuspäivänä vävypoika opetti anoppia miten tuota savustinta käytetään ja samalla savustimme myös lohen ruuaksi...eihän tuo nyt mitään rakettitiedettä ollut joten luulen että kyllä minä osaan...Toivottavasti saisin jostain vaikka muikkuja koska niistä tulisi varmaankin tosi hyviä kun ne savustaa...

Juhannuspäivänä meillä oli vähän tekemisen puutetta joten päätimme yksintuumin käydä ostamassa mölkkypelin...Tosi hyvä peli muuten olikin...Pari peliä pelattiin ja arvatkaa vaan kuka voitti molemmat kerrat, no tietysti minä vaikken ole koskaan aikaisemmin pelannut koko peliä...hah hah haa voittajan on helppo hymyillä...


Sunnuntaina tyttären ja vävypojan olikin jo lähdettävä kotia kohti , mutta eivät he voineet lähteä ennenkuin olin saanut tehtyä sille tulevalle pikkuprinsessalle sen pinnasängynsojuksen valmiiksi, niimpä sunnuntaista tulikin sitten ompelupäivä ja he saivat kuin saivatkin sen suojuksen mukaansa....

Suojus ommeltiin kirpparilta ostetun vanhan suojuksen päälle, kankaana käytin valmiita verhoja sekä tommoista vaaleanpunaista pitsikangasta....Alunperin ei pitänyt tuota pitsikangasta siihen laittaa mutta siinä ommellessa se sitten todettiin kauniiksi tuossa toisella puolella...Ja tosi prinsessamainenhan siitä sitten loppujen lopuksi tulikin....



Eli toiselle puolelle tuli valkoistakangasta jossa on vaaleanpunaisia sydämiä ja toiselle puolelle tuli tuo pitsikangas jonka yläreuna käännettiin röyhelöksi tuohon yläreunaan...Kiinnitys tapahtuu vaaleanpunaisilla satiininauhoilla...
 Näin meni meidän juhannus ja minun kesälomani....Oli todella rentouttavaa ja sain nukuttuakin tosi hyvin koko lomani aikana joten luulen että kyllä nyt jaksaa tämän loppu kesän töitäkin paiskia ja odotella sitten ensi kesää jolloin ehkä minulla on sitten se täysi 4 viikon loma...

Tämä maanantaipäivä menikin sitten kierrellessä ja tutkiskellessa tuota minun puutarhaani.....Oikein ihana oli kierrellä ja katsella miten puutarhassa on ihanasti alkanut kaikki kukkapenkit täyttyä kukista ja osassa kukkii jo jokunen kukka ja osa on jo täynnä nuppuja....

Tämä etukuistin viereisen kulkuväylän vierellä nämä kuunliljat ovat aivan mahtavat....vaikkei nämä vielä kukikkaan niin jo pelkät lehdet tekevät tämän osan komeaksi...


Terassin vieressä olevassa penkissä kasvaa myös kohisten nuo jaloritarinkannukset ja niihin odotellaan vaan kukkia niin sitten on kaunista....Hopeahärkkikin pinnistelee tuolla juurella...


Koko pihaa koristaa myös tuo iso lumipalloheisi jota olen vähän väliä leikannut ettei leviä ihan kokonaan tuon kesähuoneen eteen, mutta vielä tuohon jäi kokoa....Lumipalloheisin juurella kasvaa myös noita kuunliljoja ja peittävät kivasti tuon juuren....


Iso kukkapenkkikin kukkii jo, ensimmäisenä siinä alkoi kukkia ne esikot, seuraavaksi tuli tuo tulikellukka....Tosi kauniisti myös kehystää tuota penkkiä nuo kuunlijat, joita minulla todellakin on joka paikassa....Tuo korkea tuossa reunassa on ukonhattu jota odotellaan kohta kukkivaksi....Koko kuvan pilaa kylläkin tuo vanha aitan rotisko joka on toisesta päästä painunut tuonne maan sisään ja maalatakin se pitäisi...mutta meillä on toiveessa että joskus saisimme ihan uuden aitta rakennuksen tuohon tilalle koska tarvitaan kuitenkin jotakin säilytys paikkaa, sen takia tuota ei ole raaskinut purkaa koska onhan siinä kuitenkin kattopäällä ja hyvä peltikatto onkin...


Nuo palloperennatkin eli ruusujuuret ovat kivoja tuossa keskellä, en vaan muistanut noiden nimiä mutta onneksi google setä auttoi...


Toisessa päässä tuota kukkapenkkiä on tuo vanha poikasuihkulähde, mutta tällä hetkellä se on vaan ihan koriste....Päivänliljat kasvavat tuossa oikeassa reunassa ja tuo tarhakielo on kukkinut tuossa edessä jo kaksiviikkoa....


Tosi kivan näköinen alkaa olla tämä kukkapenkkikin kun tämä on täyttynyt noista perennoista ja osa kukista kukkii eri aikaan eli melkein koko kesän siinä on joku kukassa....


Viime kesänä leikkasimme tuon Norjanangervopensaan ihan maantasalle anopin kielloista huolimatta...Onneksi leikkasimme koska nyt tuo pensas on todella elävän näköinen ja ne kuivat oksat ovat historiaa....


Kesähuoneen takana olevassa mini-ikkuna-kasvihuoneessa, salaatit, pinaatit ja tilli ovat oikein hyvässä vauhdissa...Kohta saamme tuoretta salaattia ruokapöytään....


Etupihalla on tuo iso kivi joka on vielä varmaankin kaksi kertaa isompi mutta osa on tuolla maan sisällä, yritimme joskus kaivaa tuon pois tuosta muttei siitä tullut mitään...Joten nyt sitä kiveä koristaa päivänliljat sekä joku minkä nimeä en muista...


Toisessa päässä sitä isoa kukkapenkkiä löytyy myös iso kivi ja yllätys yllätys kuunliljoja...Unikkokin alkaa kohta kukkimaan tuossa vasemmalla....


*Tässä tämä minun hieno ruusupenkkikin on, no ei ihan vielä taida komeilla nuo ruusut tuossa mutta ehkä loppu kesästä on odotettavissa ruusun tuoksuja...


Etupihalla sisääntulo aidan vieressä komeilee taas kuunliljoja, nämä ovat taas vähän eri värisiä kuin mitä tuolla sisäpihalla...


Etuportin vieressä on villiviiniä jonka pitäisi nousta sitten noista laatikoista tuota porttia kaunistamaan, mutta ovat kyllä vielä aika pieniä...ehkä ne ottavat sitten loppu kirin....


Toisella puolen porttia on myös kuunliljaa...niin ja noissa laatikoissa noiden villiviinien juurelle olen kylvänyt krassin siemeniä, ne tuovat sitten vähän väriä myös tähän portin pieleen....


Ennen sisäpihalle tulemista on tuossa talon nurkalla tämä suihkulähdekukkapenkki isojen Timanttituijien juurella...Pallotuijakin yrittää sinnitellä tuossa talven jäljeltä mutta aika karsean näköinenhän se on mutta olkoon....Pikkusydän komeilee tuossa reunassa ja sen takana ovat kurjenmiekat jo tehneet kukkanuppuja joten ihan mihin aikaan tahansa ne käyvät kukkimaan....


Toisella puolen tuota suihkulähdettä on yllätyys taas eriväristä kuunliljaa.....


Takapihalta löytyy myös yksi kukkapenkki jota reunustaan taas yhden väristä kuunliljaa....keskellä kukkapenkkiä on syyshortensia ja toiselta puolen penkkiä löytyy päivänliljaa ja kurjenpolvea...


Vanhassa lasten hiekkalaatikossa alkaa kohta pioni loisto, pionit ovat täynnä kukkanuppuja ja toivon ettei tule kovia sateita niin voimme nauttia tästä kukkaloistosta vielä pitkään....Pionien juurella on pientä sievää Kaunokaista...



Pionipenkin takana on siis tämä uusin luomukseni eli kantotalot...Kantotaloille ei oikeastaan mitään muuta uutta ole tullut kuin siltä keskiviikko reissulta löysin yhtä erikoista perennaa joka tekee vaaleanpunaisia kukkia ja jotenkin se sopi tähän talon molemmille puolille aivan mainiosta....


Tommoinen kaunis pikku kukkainen perenna....

 Kantotalojen takaa löytyykin tämä minun uusi  rodoalue, vähän on vielä alussa koska talven yli meni hyvin vaan tuo yksi Alppiruusu ja toinen on vähän kitukasvuinen mutta elossa se kuitenkin vielä on... sitten nuo kaksi ovat tänä keväänä istutettuja joten ne ovat jo kaupassa kukkineet eivätkä kuki enää tänä kesänä...ehkä ensi kesänä voimme nauttia näiden kukista jos menevät talven yli...Taponlehteä on sitten noiden Alppiruusujen juurelle istutettu.


Alapihalta löytyy sitten tämä minun jo vanhan heinäseiväskehikon alle tekemäni kivikko kukkaputous....Tuon vanhan ämpärin toin tuolta vanhasta kivikosta jonka sisälle viime kesänä istutin tuota suikeroalpia...tänä kesänä istutin tuohon kivikon keskelle sitten tuota valko/vaaleanpunaista sammalleimua joka ehkä ensi kesänä vasta kasvaa ja koristaa tuota putousta...


Tuo uusi oleskeluryhmä näyttää ihan kivalta vaikka nuo kasvit eivät ihan vielä ole täydessä loistossaan...Mutta luulen että tuostakin tulee vielä ensi kesänä ihan kivan näköinen....


Noiden kehikoiden viereen istutin siis noita alppikärhöjä ja tuota kesäkukkaa eli kaksiväristä morsiusharsoa...Saa nähdä kerkeekö tänä kesänä nuo kärhöt täyttää nuo kehikot...


Hyvin on kyllä nuo kultapallot lähteneet kasvamaan, ne näyttääkin joltain kun olivat jo valmiiksi noin isoja taimia mutta nuo kuunlijat ovat vielä ihan onnettomia kun ei ollut kuin yksi pieni piippo jonka istutin noihin väleihin mutta aika nopeastihan ne kyllä tuosta vielä pöyhtyvät joten tästä tulee tosi kiva...


 Alapihalla noiden isojen pilarituijien vieressä on rivi noita keltaisia päivänliljoja joten tämä nurkkaus on aikalailla keltakukka painoitteista...Mutta nuo päivänliljat ovat kauniita ja tuo rivi on tosi kaunis sitten kun nuo päivänliljat ovat täydessä kukassa...


Alapihalla tuon puupyramidikin kukkii tosi kauniisti, siinäkin on näin alkukesästä tuo sama oranssikukkainen tulikellukka sekä nuo pikkusydämet ovat valloittaneet täysin tuon pyramidin...


Alapihan takareunaa reunustaa Timanttituijarivistö sekä sen edessä menee kauniisti noita Vuorimäntyjä...Tämä on sellainen erikoinen havurykelmä...


Havurykelmän viereen olen joskus tökännyt tommoisen lumipalloheisipensaan oksan jonka olen varttanut eli tehnyt niin että alaosa on vain puuvartinen ja päässä on tollainen leikattu pallon muotoon oleva pensas....Hyvin muuten lähti kasvamaan vaikka vain ihan tökkäsin sen oksan...Sen edessä on miehen joka meillä asuu tekemä tommoinen heinäseiväs kukkapylväs...Siinä olevaan ruukkuun olen istuttanut tommoisen pikkusydämen joka kasvaa ja kukkii siinä tosi hyvin....



Alapihan toisessa päässä on sitten tuo isokivikkoryhmä...joka on omistettu vain noille patsaille sekä on siellä pari noita pikku tonkkia joista kasvaa sitä suikeroalpia...
Tuohonkin heinäseipäistä tehtyyn kukkalaatikkoon istutin myös tuota pikkusydäntä...


Nää patsaat ovat tosi kivoja tuossa isojen kivien päällä...


Pikkuinen keijukin pääsi tuohon yhden kukkalaatikon reunalle istuskelemaan....Siivet ovat kyllä katkenneet mutta eihän se menoa haittaa...

Tässäkin päässä alapihaa löytyy istuskelupaikka johon sain viime vuonna synttärilahjaksi tuon penkin sekä äitienpäivälahjaksi tuon pöydän...

Tuon penkin vieressä on sitten tämmöinen kukkapenkki jota reunustaa takana oleva heinäseiväsaita....Tuohon aidan vierelle olen istuttanut Villiviiniä jonka olisi tarkoitus peittää tuo aita mutta jostain kumman syystä se ei ole sitä vielä tehnyt vaan on kasvanut ainoastaan yhteen kohtaan...Ehkä se vielä joskus peittää tuon....*Tämän penkin toisessa päässä on noita pikkusydämiä koska ne leviävät ihan mahdottomasti....Toisessa päässä on sitten tuota isoa kuunliljaa, tämä on paljon isompilehtistä kuin yksikään noista muista kuunliljoista eli tämä on vielä vähän erilaista kuin nuo muut...

Tässä vielä kuvaa alapihalta tuon penkinluota tuonne toiseen päätyyn...


Alapihalta on myös näkymä tuohon meidän talon vieressä olevalle terassille jonka alapuolella on tuo iso kivikkoryhmä johon muutama vuosi sitten ajoin kottikärryllä noita kivia...Nyt siinä kasvaa tosi kivasti tuo maksaruoho...


Takapihalla ei oikeastaan ole vielä mitään mutta ehkä joskus sinnekkin istutan vaikka vain noita kuunliljoja tuohon kivikkoon...
Ja niinkuin huomaatte noita pallopensaita meiltä löytyy melkein joka piha-alueelta...


Lopuksi tämä puutarhakierrokseni päättyi tähän terassin nurkkaan johon olin tänä kesänä tehnyt tämän uuden kukkapöydän ja istutus alueen...Nuo sementtiruusut löytyi muuten myös sieltä keskiviikon kaupunkireissulta ja omasta mielestäni ne sopi täydellisesti tähän....
Eikä postaus olisi mitään jos ei johonkin kuvaan nuo meidän nelijalkaiset rakkauspakkauksetkin olisi sattuneet.....


 Tämmöistä postausta tälläkertaa, toivottavasti viihdyit tämän postauksen parissa ja myös tuolla minun puutarhakierroksellani...Oikein mukavaa kesäkuun viimeistä viikkoa ja palataan taas seuraavan kerran ensiviikonloppuna...Silloin tiedossa onkin taas näyttelyt sekä varmaankin jotain puutarhassa puuhastelua on tiedossa.....





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak