Siirry pääsisältöön

Virkattuja vauvanleluja...


Hei taas...

Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti.

Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut vähän hissukseen...

Mutta kuitenkin sitä toivoo parasta ja haluaa jo vähän hymistellä asiaa.
Niimpä viime viikon aikana valmistui pieniä vauvan leluja, koska vauvelin sukupuolta ei vielä tiedetä niin nämä lelut ovat vielä neutraalin värisiä, ehkä sitten alkukesästä jo voi tehdä lisää oikean värisiä :)




Edellisellä viikolla aloittelinkin jo virkkailemaan näitä norsuja, mutta tarkoitus oli silloin että tässä vaunulelussa tulee olemaan sellainen että siinä on kolmea eriväriä, mintunvihreää, valkoista ja harmaata. 


Mutta loppujenlopuksi päädyimme kuitenkin vain kahteen eri väriin eli nyt tässä on vain mintunvihreää ja valkoista... Norsujen väliin pujottelin sitten valkoisia ja puun värisiä helmiä.. 
Nyt se on sitten valmis ja toivottavasti vastaanottaja on tyytyväinen :) Ohjeen löysin Norsuvaunulelu vauvalle sivulta.



Ja sitten jatkettiin, eihän sitä ilman virkkuuta voi iltojakaan viettää, niimpä telkkaria katsellessa alkoi toisen vauvalelun vuoro.

Seuraavana vuorossa olikin sitten pupuhelistimen teko, vähän ongelmia oli tämän teossa koska en ollut koskaan aikaisemmin mitään tämmöistä tehnyt. Nuo korvat eivät oikein onnistuneet, mutta toivottavasti tästä kuitenkin jotakin iloa on. Samoin nuo kasvomerkkaukset ovat vähän mitä sattuu kun en ole koskaan aikaisemmin niitäkään tehnyt joten vähän ilmeetönhän tämä  pupujussi on, mutta ehkä seuraava onnistuu vähän paremmin. Ensimmäiseksi tekeleeksi oikein hyvä! Ohjeen löysin sivulta Pupuhelistin.


Perjantaina pääsin vähän aikaisemmin töistä kotiin joten oli aikaa siivoilla ja laittaa koti viikonloppu kuntoon. Koska edelliset kukkasen maljakoissa alkoi jo olla nuukahtaneita piti lauantaina käydä hakemassa muutama uusi kukkakimppukin maljakoihin.

Lauantaina kävin sitten keittiön pöydälle hakemassa kimpun vaaleanpunaisia ruusuja, jotenkin se vaaleanpunainen jo ilmestyy ihan huomaamattomasti sisustukseen. Mutta vielä pitää vähän malttaa noiden värien kanssa, koska tuo vaaleanpunainen tulee olemaan sitten koko kesän sisustuksessa joten laitetaan sitä sitten vasta pääsiäisen jälkeen. Ensin keltaista väriä pääsiäiseksi ja sitten vasta vaaleanpunaista!


Lauantai-iltana sain sitten valmiiksi tämänkin virkatun unipupun vauvalle... Tästä tulikin aika kiva, vähän on vieläkin tuossa kasvon ilmeiden kirjailussa harjoittelemista mutta kyllä se paranee kokoajan. Pupujussin ohjeen löysin sivulta Virkattu unipupu-vauvalle.



 Nyt alkaisi olla nuo isommat virkkaukset valmiina tällä erää, joten ajattelin tehdä jotain pientä seuraavaksi. Niimpä tekaisin tämän pikavirkkauksen vielä siinä Putousohjelmaa katsellessa, eli tuttiketju jonka ohjeen löysin pieniähetkiä sivulta . Tämä oli nopea ja helppo tehdä, tuon renkaan ja klipsin tilasin osoitteesta kettujakolo sivulta.


Näitä klipsejä tilasin samalla kertaa pari kappaletta ja tässä yksi, minusta tää siili oli söpö. Toinen nauha tehdäänkin sitten ehkä vaaleanpunainen tai vaaleansininen sitten joskus.


Tämmöisiä pieniä virkkauksia tällä kertaa tuli tehtyä. Sitten seuraavalla kerralla ehkä jotain suurempaa 😉😂 mutta siitä kerron sitten joskus.

Löysin tuolta internetin ihmeellisestä maailmasta tämmöisen mallin kuvan, josta oli tehty jotakin ( se on yllätys, siksi en paljasta mikä se on). Minusta tämä malli oli aivan ihana, ohjetta en tähän malliin löytänyt niimpä ajattelin kokeilla ilman ohjetta pelkän kuvan avulla. Aika hienot niistä kyllä sainkin aikaan, ei ehkä ihan oikein ole tehty niinkuin se alkuperäinen mutta suunnilleen saman näköisiä näistä tuli. Näitä nyt sitten virkkailen muutaman kappaleen ja yhdistelen sitten vähän isommaksi....


Tämmöisiä tekeleitä valmistui tämän viikon aikana. Ehkä ensi viikolla ei mitään ihmeellisempiä valmistu koska luulen että illat menevät noita neliöitä virkkaillessa...

Mutta  älkää murehtiko hyvät lukijat, ehkä siellä viikon aikana jotain uuttakin putkahtelee joten kannattaa käydä kurkkailemassa. Yritän jotenkin että tämä blogi pysyy mielenkiintoisena lukijoilleni.
Oikein mukavaa ja aurinkoista helmikuun toista viikkoa sieltä se kevät pikkuhiljaa tulla tupsuttelee!

Kiitos kun kävit taas blogissani..

Kommentit

  1. Minusta tuli juuri mummo, mutta en ole enkä aio mitään virkkailla...en meinaan osaa..:)
    Mutta sen voin kertoa, että mummona osaan olla ja mitään sen ihanampaa asiaa ei ole, kuin pieni ihminen♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein paljon onnea tuoreelle mummolle! Eihän kaikkien mummojen tarvitsekaan mitään virkkaille eikä ostella pienille tärkeää on tietenkin vain mummoillu..Itse virkkailen ihan omaksi huvikseni ja koska minusta on kivaa virkata tulevalle pienokaiselle jotakin niin miksi en sitä tekisi. Minusta on ihanaa tulla mummoksi ja aion myös muulla tavalla olla pienokaisen elämässä osallisena ja rakastaa häntä niin paljon kuin mahdollista... Oikein mukavaa mummoilua sinulle ja tiedän että osaat olla mummona ja pienokainen saan paljon rakkautta osakseen sinulta mummona...

      Poista

Lähetä kommentti

Olisi kiva lukea käynnistäsi blogissani...Olisitko kiva ja jättäisit jäljen käynnistäsi..:)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak