Siirry pääsisältöön

Kesähuone valmiina ja viereen valmistui myös isokukkapenkki..näillä fiilikseillä mentiin tänä vuonna Juhannus..eli hyvillä fiilikseillä :)


Nyt on paljon vierähtänyt aikaa viime blogipäivityksestä, mutta paljon on myös saatu tehtyä..

Tässä päivityksessä on aikasen paljon kesähuoneen valmistumisesta kuvia.

Ensimmäisissä kuvissa on vihdoin ja viimein kesähuone valmiina.



Seuraavana oli kalusteiden kanto sisälle ja eikun heti nautiskelemaan. Raskaan urakan päätteeksi täytyi nautiskella ensimmäisestä viinilasillisesta valmiissa kesähuoneessa.


Seuraavana olikin sitten mentävä kangaskauppaan että saa ommeltua pehmusteet kalusteille.

Paikallisesta kangaskaupasta löytyikin oikein romanttista ja ruusuista kangasta. Eikun ompelukone vain hurisemaan.. 

No niin nyt on romanttiset pehmusteet kalusteissa. Kylläpä onkin mukava istuskella..




Ai että minä tykkään. Vielä puuttuu tässä vaiheessa verhot, matto ja kynttiläkruunu. Verhot onkin ostettu jo Kopion reissulta Ikeasta. Mattoonkin on jo tarpeet hommattu, mutta odottavat vielä sateista päivää virkkaukseen. Matosta on tarkoitus tulla roosa/valkoinen virkattu kukkamatto tuohon pöytäryhmän alle. Kynttiläkruunua ei vielä ole osunut kohdalleen, minkälaisen minä haluan joten sitä ei ole vielä hankittu.


Kukka istutuksetkin on nyt laiteltu paikoilleen.
Kesähuoneen paikalla oli ennen iso pyöreä kukkapenkki jonka jouduin kaivamaan ylös. Siinä oli tooooosi paljon kuunliljoja joten niitä laitoin sitten tuon lumipalloheisin juurella. Siinä saavat sitten kasvaksella.


Seuraavana olikin niille pyöreän penkin muille kasveille alettava kaivaa uutta kukkapenkkiä. Juhannusaatonaattona se sitten alkoi kaivautumaan. Aikamoinen hommahan siinä sitten oli..

 Mutta siihen se sitten viimeisellä tuli. Kyllä alkoi välillä tuntua että kyllä ihmisen pitää olla hullu..
Mutta luulen että kun se on sitten valmis niin, kaikki oli vaivan arvoista.

Kun siellä kesähuoneessa ei vielä sitä kukkamattoa ole, niin paikallisesta kaupasta löytyi näin pirtsakka räsymatto. Nyt on ainakin yksi matto kesähuoneen lattialla.

Seuraavana olikin sitten kukkapenkin suunnittelua..purkit ja purnukat vain riviin ja eikun lapio heilumaan. Pientä konsultointi apua piti välillä pyytää ystävättäreltä tuomaan. Kyllähän me yhdessä sitten hyvät suunnitelmat tehtiin.. eikun tuumasta toimeen.

Juhannusaatto menikin tässä hommassa. Mutta tähän pisteeseen jaksoin vain silloin illalla tehdä..Voimat yksinkertaisesti loppuivat. Mutta tästä jatketaan sitten juhannuspäivänä.

Juhannuspäivän löytöjä. Meidän pihan reunassa olevassa metsikössä kasvoin näin kaunis ruusu pensas. Enhän minä malttanut antaa sen kasvaa siellä metsässä vaan kävin kaivamassa sen omaan pihaan. Siinä se nyt alapihalla kasvaa ja kaunistaa pihaa.


Juhannuspäivänä se sitten valmistui. Siis tuo kukkapenkki..hieno siitä tuli, nyt kun vain kukkaset alkaa kukkimaan niin se koristaa hyvin tuota kesähuoneen vierustaa.

Seuraavana olikin sitten kesähuoneeseen verhojen ripustaminen, kun saatiin tanko paikalleen. Ai miten romanttista...
 Ikkunalle laitoin muutaman kukkasenkin.

 Kulmauksessa kasvaa Kuopion reissulta ostamassa ruukussa petunia.
 Pöydälle tuli ommeltua myös, samasta kankaasta kuin nuo pehmusteet,  niin liina.. Pöydälle kävin maljakkoon hakemassa juhannusruusuja ja niitä löydettyjä vaaleanpunaisia ruusuja. Pitäähän pöydällä kukkia olla..

Pelargonioille piti tehdä ikkunalaudat, mutta ne odottavat vielä maalausta.
 Kynttilä lyhdyt toisilla sivuikkunoilla valmiina syksyn pimeitä odottamassa.

Nämä lehdet ovat olleet minun inspiraationi lähteenä. Ne odottavat tuossa, kun istuskelen tässä kesähuoneessa, niin uusien inspiraatioiden syntymistä.
 Kesähuoneen edustaa piristävät kaksi kukkaistutusta.
 Amppelikoukut ovat myös sieltä Kuopion reissulta ostetut.

Tämmöinen oli tämän blogin päivitys.
Luulen että seuraaviin blogipäivityksiin tulee myös paljon kesähuoneen sisutamista... puutarhanhoitoa..ja kaikkea hauskaa kesän hommia.
Toivottavasti nämä ilmat lämpenevät että voi nauttia kesähuoneessa..

Kiitos kun kävit kurkkaamassa...


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virkattuja vauvanleluja...

Hei taas... Taas on viikko vierähtänyt ja ensimmäinen kokonainen helmikuun viikko on nyt takanapäin..... Minulla tämä viikko onkin ollut tosi työntäyteinen viikko, uusi työ ja uudet haasteet ovat vieneet kyllä minusta mehut ihan kertaheitolla. Kun aamulla herää klo. 6.00 ja tekee aamurutiinit ja lähtee töihin yhdeksäksi sekä palaa vasta puoli kuuden aikaan kotia, niin ei siinä enää jaksa oikeastaan mitään tuunata eikä tuusata. Koska viikko on vierähtänyt pääasiassa töiden merkeissä niin hirveästi ei ole kerennyt tuunaamaan tai tuusaamaan mitään uutta...valitettavasti. Kuitenkin iltaisin telkkaria katsoessa on tullut heilutettua tuota virkkuukoukkua ja jotakin pientä sieltä on valmiiksikin saatu.. Koska olen saanut vihiä että minusta saattaisi tulla mummo ensi kesän lopulla niin pitihän minun uudelle tulokkaalle vähän virkkailla kaikkea kivaa...Koska tiedän aika hyvin että mikään ei ole koskaan 100 % varmaa, että kaikki menee hyvin ja minusta se mummeli sitten tulee, olen ollut väh

Pitsienkelien ohjeita....

Ensimmäinen enkelin malli oli tämä. Tähän ohjeen löysin Neljässä polvessablogista.  Tosi selvä ja helppo ohje. Laitan tähän vielä tämän ohjeen uudestaan. Tarvikkeet: Valkoista puuvillalankaa. Itse käytin Novitan virkkauslankaa.  Virkkuu koullu no. 1,75 16 mm puuhelmi. Koko enkeli virkataan yhtenä kappaleena päästä helmaan asti. Enkelin virkkauksessa lyhenteet tarkoittavat seuraavaa: ps = piilosilmukka kjs = ketjusilmukka ks = kiinteä silmukka p = pylväs Pää: 1. krs : kierrä lanka sormen ympäri ja tee renkaaseen aloitussilmukka. Virkkaa renkaaseen 6 ks, vedä rengas tiukaksi ja sulje piilosilmukalla. 2. krs : virkkaa 2 ks jokaiseen silmukkaan, sulje piilosilmukalla. 3.-7. krs: virkkaa ks jokaiseen silmukkaan.  Laita 16 mm puuhelmi enekelin päähän ja kiinnitä helmi ompelemalla käsin muutamalla pistolla kaulan ympäri. Vartalo ja siivet: Tästä eteenpäin virkataan siirtyen suoraan edelliseltä seuraavalle kierrokselle. Kannattaa kierro

Viime viikon Lahden reissu! Ostoksia ja koiranäyttelyhommia!

Niimpä se on vierähtänytkin taas kaksi viikkoa viimeisestä päivityksestä. Kahteen viikkoon mahtuu tällä kertaa monenmoista ja pääosassa on tietenkin viime viikonlopun Lahden reissu tyttären luona..... Viikko oli raskas niinkuin nykyisin tuntuu olevan joka viikko, tää kevät on omalla tavallaan ihanaa aikaa mutta jotenkin se vaan panee miun pään ihan sekaisin...Eikä kyllä auttanut yhtään noiden kellojenkaan rumppaaminen taaskaan...nyt tämä väsymys pukkaa kuitenkin vielä kovemmin esille kuin aikaisemmin...tekeeköhän ikä jo tehtävänsä ja aivot eivät pysy enää mukana, tiedä häntä!!! Mutta viikko huristettiin ihan normaalisti töissä ja torstai-iltana valmistauduttiin jo, koska perjantaina oli tarkoitus lähteä suoraan töistä kohti Nastolaa. Koirat oli siis tarkoitus viedä myös sunnuntaina näyttelyyn joten niidenkin pesu oli siis tehtävä torstai-iltana... Netta oli ihan nolona kun hänet oli pesty ja laitettu kylpytakki päälle, kyllähän se Nellaakin vähän nolottaa, mutta ei todellak