Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2014.

Kesähuone valmiina ja viereen valmistui myös isokukkapenkki..näillä fiilikseillä mentiin tänä vuonna Juhannus..eli hyvillä fiilikseillä :)

Nyt on paljon vierähtänyt aikaa viime blogipäivityksestä, mutta paljon on myös saatu tehtyä.. Tässä päivityksessä on aikasen paljon kesähuoneen valmistumisesta kuvia. Ensimmäisissä kuvissa on vihdoin ja viimein kesähuone valmiina. Seuraavana oli kalusteiden kanto sisälle ja eikun heti nautiskelemaan. Raskaan urakan päätteeksi täytyi nautiskella ensimmäisestä viinilasillisesta valmiissa kesähuoneessa. Seuraavana olikin sitten mentävä kangaskauppaan että saa ommeltua pehmusteet kalusteille. Paikallisesta kangaskaupasta löytyikin oikein romanttista ja ruusuista kangasta. Eikun ompelukone vain hurisemaan..  No niin nyt on romanttiset pehmusteet kalusteissa. Kylläpä onkin mukava istuskella.. Ai että minä tykkään. Vielä puuttuu tässä vaiheessa verhot, matto ja kynttiläkruunu. Verhot onkin ostettu jo Kopion reissulta Ikeasta. Mattoonkin on jo tarpeet hommattu, mutta odottavat vielä sateista päivää virkkaukseen. Matosta on tarkoitus tulla roosa/valkoinen virkattu kukkamatto tuohon pöytäryhmän

Kesähuone valmiina ja viereen valmistui myös isokukkapenkki..näillä fiilikseillä mentiin tänä vuonna Juhannus..eli hyvillä fiilikseillä :)

Nyt on paljon vierähtänyt aikaa viime blogipäivityksestä, mutta paljon on myös saatu tehtyä.. Tässä päivityksessä on aikasen paljon kesähuoneen valmistumisesta kuvia. Ensimmäisissä kuvissa on vihdoin ja viimein kesähuone valmiina. Seuraavana oli kalusteiden kanto sisälle ja eikun heti nautiskelemaan. Raskaan urakan päätteeksi täytyi nautiskella ensimmäisestä viinilasillisesta valmiissa kesähuoneessa. Seuraavana olikin sitten mentävä kangaskauppaan että saa ommeltua pehmusteet kalusteille. Paikallisesta kangaskaupasta löytyikin oikein romanttista ja ruusuista kangasta. Eikun ompelukone vain hurisemaan..  No niin nyt on romanttiset pehmusteet kalusteissa. Kylläpä onkin mukava istuskella.. Ai että minä tykkään. Vielä puuttuu tässä vaiheessa verhot, matto ja kynttiläkruunu. Verhot onkin ostettu jo Kopion reissulta Ikeasta. Mattoonkin on jo tarpeet hommattu, mutta odottavat vielä sateista päivää virkkaukseen. Matosta on tarkoitus tulla roosa/valkoi